Mainos

Viisi nuorta selvisi rajusta ulosajosta Raippaluodossa

Henkilöautolla liikkeellä olleet viisi nuorta joutui rajuun ulosajoon maanantain vastaisena yönä Mustasaaren Raippaluodossa Pohjanmaalla. Nuoret pääsivät itse ulos onnettomuusautosta, mutta heidät toimitettiin sairaalaan tarkastettaviksi.

Onnettomuus sattui hieman ennen kello yhtä yöllä Raippaluodontiellä. Autoa ajanut 18-vuotias nuori mies menetti poliisin mukaan rajun ylinopeuden vuoksi autonsa hallinnan, jolloin auto suistui oikealle kaartuvassa mutkassa ulos tieltä, kääntyi katon kautta ympäri ja pysähtyi puuhun. Nuoret pääsivät omin voimin pois pahoin vaurioituneesta autosta.

Autoa kuljettanut mies oli puhalluskokeen mukaan selvin päin. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

(MTV3- STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.