Mainos

VR:n Simos kiistää eroamisen johtuvan rikosilmoituksesta

Päijät-Hämeen poliisi on saanut tutkittavakseen VR Osakeyhtiön ex-toimitusjohtajaan kohdistuvan rikosilmoituksen, jossa tämän väitetään syyllistyneen muun muassa pahoinpitelyyn. Tapio Simos itse kuvaa rikosilmoitusta perättömäksi ilmiannoksi.

- Tiedossani ei ole mitään tapahtumia, jotka antaisivat aihetta poliisitutkintaan, totesi Simos STT:lle puhelimitse.

Simos kertoi saaneensa tiedon rikosilmoituksesta "aikamoisena yllätyksenä" Iltalehden keskiviikkoisesta jutusta. Hänen mukaansa poliisi ei ole ollut häneen missään yhteydessä.

Rikoskomisario Arto Mölsä Päijät-Hämeen poliisista selittää, että heinäkuun alussa jätetty rikosilmoitus arvioitiin niin vähäiseksi jutuksi, että tutkinnan ehtii hoitaa kesälomien jälkeen.

Rikosepäilyt liittyvät yksityiselämään

Rikosilmoitus on komisario Mölsän mukaan kirjattu nimikkeillä pahoinpitely, kunnianloukkaus, kotirauhan rikkominen ja yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen.

Nimikkeet ovat enimmäkseen niin lieviä, että asianomistaja voisi vetää jutun vielä takaisin.

- Ainoa poikkeus on epäily pahoinpitelystä. Jos sellainen todetaan tutkinnassa lievää vakavammaksi, on kyseessä yleisen syyttäjän asia, toteaa Mölsä.

Ilmoituksen mukaan laittomuudet olisivat tapahtuneet noin puolen vuoden aikana, joulukuun 2008 ja toukokuun 2009 välillä.

- Epäillyt rikokset liittyvät pääasiassa yksityiselämään, ja tekopaikaksi on ilmoitettu Lahti, toteaa komisario Mölsä.

Iltalehden mukaan uhriksi olisi joutunut Simokselle tuttu nainen ja tapaukseen liittyisi useampia henkilöitä.

Toimenkuva ratkaisi eron

Simos ei vielä keskiviikkona halunnut ottaa kantaa siihen, ryhtyykö hän vastatoimiin aiheettomaksi katsomansa rikosilmoituksen takia.

Simoksen mukaan hänen lähtönsä VR Osakeyhtiön toimitusjohtajan paikalta ei liity poliisitutkintaan, vaan henkilökohtaiseen ratkaisuun.

- Toimenkuvani olisi muuttunut, jos tavara- ja henkilöliikenne erotetaan niin kuin julkisuudessakin on kerrottu.

Simos sanoo, ettei vielä tiedä jatkokuvioistaan.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.