Mainos

WinCapita-juttu hovioikeuteen

WinCapitan perustajan Hannu Kailajärven tekemisiä aletaan puida maanantaina Helsingin hovioikeudessa. Vyyhden käsittely alkaa kello 9 aamulla.

Kailajärven edellytetään olevan oikeudessa paikalla vain niillä kerroilla, kun häntä itseään kuullaan. Istuntoaikataulun mukaan Kailajärvi pääsee ääneen reilun kahden viikon kuluttua torstaina.

Kailajärvi tuomittiin käräjillä neljäksi vuodeksi vankilaan tuhansien ihmisten huiputtamisesta. Oikeus katsoi, että Kailajärvi aiheutti sijoitusklubiin osallistuneille ainakin 57 miljoonan euron vahingot.

Kailajärvi vaatii hovissa, että vankilatuomio kumotaan. Hänen mielestään kyse on ollut normaalista sijoitustoiminnasta, johon osallistuneet ovat tienneet, että riski on korkea.

Syyttäjä taas haluaa, että Kailajärven rangaistusta korotetaan viiteen vuoteen ja että mies tuomitaan törkeän petoksen lisäksi rahankeräysrikoksesta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.