Mainos

WinCapita-syyte rahankeräysrikoksesta kaatui - syynä sotkuinen laki

Vaikka Vantaan käräjäoikeus katsoi WinCapitan yksiselitteisesti pyramidipeliksi, syytteet rahankeräysrikoksesta päätekijöiden osalta kaatuivat. Oikeuden mukaan kyse on lain tulkinnasta.

Kielto järjestää pyramidipeli on sijoitettu rahankeräyslainsäädännön yhteyteen. Rahankeräyslakia laadittaessa on määritelty, että rahankeräys on vastikkeetonta varainhankintaa, johon korostetulla tavalla kuuluu keräykseen osallistuvan lahjoitustahto.

Oikeus viittaa perusteluissaan Kailajärven puolustuksen kiteytykseen: "Sijoittajalla ei ole lahjoitustahtoa eikä lahjoittajalla sijoitustahtoa". Pyramidipeleillä ei ole siis mitään tekemistä varsinaisten rahankeräysten kanssa.

- Laissa määritelty kielto ei ole riittävän yksiselitteisellä tavalla toteutettu kriminalisointi siihen nähden, että pyramidipeli ei ole luonteeltaan rahankeräys eikä sitä läheisesti muistuttavaa toimintaa, oikeus muotoilee.

Lisäksi oikeus piti ongelmallisena ns. toissijaisuuslauseketta. Sen mukaan rahankeräysrikoksesta tuomitaan vain, jos muualla laissa teosta ei säädetä ankarampaa rangaistusta.

Oikeus katsoi siis, että vastaajia ei voi samanaikaisesti petoksen kanssa tuomita rahankeräysrikoksesta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.