Mainos

Yle: Lapsia aiottiin lähettää Suomesta terroristileirille

Keskusrikospoliisi epäilee Ylen mukaan, että Suomesta aiottiin lähettää lapsia ulkomaille terroristien koulutusleirille.

Asia on paljastunut terrorismitutkinnassa, jossa poliisi epäilee Suomessa asuvia ihmisiä terrorismin rahoituksesta ja värväyksestä.

Tutkinnanjohtaja Kaj Björkqvist kertoo, että lapsien lähettämisen koulutusleireille esti rahapula.

– Esitutkinnassa kerätyn tiedon mukaan tekoa ei tehty, koska rahoitusta ei järjestynyt, Björkqvist sanoo Ylelle.

Suomen ensimmäisessä terrorismitutkinnassa epäillään rikoksesta kahdeksaa ihmistä. Heistä viisi on Suomessa. Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä terrorismirikoksiin.

Rikosepäilyt liittyvät al-Shabaab-järjestöön, joka toimii lähinnä Somaliassa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.