Mainos

Yle: Rattijuoppo syöksyi autolla olohuoneeseen

Ulkopaikkakuntalainen mies ajoi pakettiautolla sisälle vieraaseen omakotitaloon Harjavallassa Satakunnassa eilen illalla. Poliisin mukaan hän oli yrittänyt ajaa autolla naisen päälle.

Mies oli ensin ajanut päin omakotitalon seinään. Nainen oli paennut talon sisälle, minkä jälkeen mies ajoi uudestaan päin seinää ja päätyi terassin ja olohuoneen ikkunoiden läpi talon sisään.  

Nainen ja talon sisällä ollut nuori mies eivät loukkaantuneet, mutta talo kärsi mittavia vahinkoja. Kuljettaja ehti poistua paikalta, mutta palasi takaisin, jolloin hänet otettiin kiinni.

Kuljettajaa epäillään tapon yrityksestä, törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä vahingonteosta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. 

Tapauksesta kertoi ensin Yle. 

Henkilöauto jyräsi omakotitalon läpi myös Joensuussa 10. syyskuuta, jolloin nuori mieskuljettaja loukkaantui vakavasti.



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.