Mainos

Yle: Stubbin kodin ilmakivääri-iskusta syyte yhdelle

Valtiovarainministerin tehtävän jättävän Alexander Stubbin (kok.) kotiin kohdistuneesta ilmakivääri-iskusta on nostettu syytteet. Asiasta uutisoineen Ylen mukaan yhtä syytetään vahingonteosta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. 

Ilkivalta tapahtui viime elokuussa Espoon Haukilahdessa. Stubb perheineen oli nukkumassa, kun kaksi parikymppistä miestä ammuskeli talon ikkunoita. Kaksikko teki samana iltana ilkivaltaa myös läheisessä koulussa ja päiväkodissa. 

Helsingin Sanomat uutisoi huhtikuussa, että toinen epäillyistä kuoli rikostutkinnan aikana.  

Toista miestä vastaan nostettiin tapahtumasarjasta yhteensä kuusi syytettä. Ylen mukaan hän on tunnustanut teot.

Stubb kommentoi iskua kotiinsa elokuussa 2015:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.