Mainos

Ylöjärven epäillyn hyväksikäyttötapauksen poliisitutkinta valmistui

Pirkanmaan poliisi on päättänyt esitutkinnan Ylöjärvellä tapahtuneeksi epäiltyyn lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja virkavelvollisuuden rikkomiseen liittyvässä rikosasiassa.

Ylöjärveläistä alakoulun opettajaa epäillään lasten hyväksikäytöstä. Opettaja pidätettiin virasta lokakuussa. Vuonna 1962 syntynyt luokanopettaja kiistää syyllistyneensä rikoksiin.

Poliisi on kuullut 22 lasta, joka olivat tekoaikaan 11-13-vuotiaita. Epäillyt teot ovat tapahtuneet 2007–2012.

Poliisi pitää jutun vuotamista julkisuuteen ikävänä

Poliisin mukaan tapausta on tutkittu viime syksystä asti. Poliisi on jättänyt tarkoituksella tiedottamasta asiasta suojellakseen pienen yhteisön nuoria.

– On erittäin valitettavaa, että joku on katsonut asiakseen vuotaa vireillä olleesta tutkinnasta julkisuuteen. Se osoittaa täydellistä myötäelämisen kyvyn puutetta vaikeassa tilanteessa olevia nuoria, heidän perheitään ja koko kouluyhteisöä kohtaan, rikoskomisario Jari Kinnunen toteaa tiedotteessa.

Kinnunen kertoo Ylelle, että nuoret ovat olleet hädissään asian saaman julkisuuden takia, jonka vuoksi heitä on ohjattu avun pariin.

Asian esitutkintapöytäkirjat siirtyvät syyttäjälle tällä viikolla. Poliisi ei tiedota asiasta tämän jälkeen.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.