Mainos

Yrittäjältä kiristettiin 260 000 euroa – "rikollisjärjestö tulisi kostamaan"

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut seitsemän miestä ehdottomaan vankeuteen laajassa kiristysjutussa. Eteläsavolainen yrittäjä menetti kiristäjille kymmenen vuoden aikana runsaat 260 000 euroa.

Kiristys juonsi juurensa vuonna 2000 Lahdessa sattuneeseen ampumistapaukseen. Kiristyksen päätekijät väittivät, että Lahden surma-ase olisi huollettu yrittäjän liikkeessä. Heidän mukaansa rikollisjärjestö kostaisi yrittäjälle, jos se saisi tietää asiasta.

Yrittäjä pelkäsi henkensä edestä ja luovutti rahaa kymmeniä kertoja. Mukaan tuli myös erilaisia välikäsiä kiristäjien avuksi. Tapaus rupesi paljastumaan, kun poliisi tutki erästä huumerikosta ja epäili yrittäjän olevan mukana, koska hän oli siirtänyt rahaa kiristäjille.

Käräjäoikeus tuomitsi yhden miehen kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Kaksi sai kaksi vuotta vankeutta. Muut tuomiot olivat lyhyempiä.

Tuomitut velvoitettiin korvaamaan yrittäjälle kärsimyksestä 12 500 euroa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.