Mainos

700 nokialaisen työpaikka uhattuna

Nokia aloittaa yt-neuvottelut. Yhtiön arvion mukaan suunnitelmat vaikuttavat maailmanlaajuisesti noin 1700 työntekijään, joista enintään 700 on Suomessa.

Viestintäpäällikkö Eija-Riitta Huovisen mukaan yt-neuvottelut koskevat kaikkia paikkakuntia, joilla Nokialla on toimintaa Suomessa. Salon tehdas ei kuitenkaan kuulu neuvottelujen piiriin, sillä supistukset eivät kohdistu tällä kertaa matkapuhelinten tuotantoon.

Huovinen kertoo, että tässä vaiheessa on mahdotonta arvioida, mille paikkakunnille mahdolliset leikkaukset painottuvat.

- Tänään ilmoitetut toimenpiteet koskevat hyvin erilaisia toimintoja, hän korosti.

Muutokset koskevat tällä kertaa Devices- (matkaviestimet) -yksikön tutkimus- ja tuotekehittelyä , osto-organisaatiota, myyntiä, markkinointia, asiakaspalvelua, strategista suunnittelua sekä maailmanlaajuisia tukitoimintoja ja taloushallintoa.

Nokialla on toimintaa pääkaupunkiseudulla, Salossa, Tampereella ja Oulussa. Jyväskylän yksikön lakkauttamisesta kerrottiin helmikuussa.

Suomen lisäksi aiotut leikkaukset osuvat voimakkaasti Yhdysvalloissa ja Britanniassa toimiviin yksiköihin. Supistuksia on luvassa myös muissa maissa mutta pienemmässä mittakaavassa.

Yt-neuvottelut ovat osa yhtiön aiemmin ilmoittamia tehostamissuunnitelmia. Nokia kertoo jatkavansa edelleen kulujensa kartoittamista kaikissa toiminnoissaan.

Jyrkkiä toimia

Edellisen kerran Nokia kertoi yt-neuvottelujen aloittamisesta helmikuussa. Kyse oli Jyväskylän toimipisteen lakkauttamisesta ja matkaviestimien suunnittelun keskittämisestä Tampereelle, Ouluun ja Saloon. Lisäksi yhtiö ilmoitti aikovansa lomauttaa Salon tehtaan työntekijöitä.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi kulujen leikkaussuunnitelmasta tammikuussa yhtiön vuosituloksen julkaisun yhteydessä. Matkapuhelin- ja verkkopalveluyksikköjen kustannuksista pitää hänen mukaansa leikata pois yli 700 miljoonaa euroa ensi vuoden loppuun mennessä.

Kallasvuo kuvasi luvassa olleita toimenpiteitä "jyrkiksi".

Taustalla on se, että Nokian tulos romahti syksyllä kun matkapuhelimien myynti väheni ja keskihinta laski talouskriisin seurauksena.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.