Mainos

Aalto-yliopisto aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve jopa 350 henkilöä

Aalto-yliopisto aloittaa yt-neuvottelut. Yliopisto arvioi tiedotteessaan vähennystarpeen olevan enintään 350 henkilöä.

Yt-neuvottleudien piirissä on koko yliopiston henkilöstä professoreita lukuunottamatta. 

Aalto-yliopisto kertoo tiedotteessaan, että säästötarpeeksi arvioidaan 37 miljoonaa euroa, josta yli puolet pyritään saavuttamaan tila- ja hankintakustannuksia vähentämällä. Henkilöstökuluihin kohdistuu arviolta noin 17 miljoonan euron säästötarve.

Valtio leikkaa Aalto-yliopiston rahoitusta noin 66 miljoonalla eurolla vuoden 2018 loppuun mennessä. Yt-neuvotteluiden tavoitteena on sopeuttaa yliopiston toimintaa taloustilanteeseen. 

– Hyvistä tuloksista huolimatta yliopiston taloudellinen tilanne on todella tiukka, koska Suomen hallitus on päättänyt leikata yliopistojen rahoitusta merkittävästi, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

– Olemme jo aiemmin keskittäneet resurssejamme tutkimukseen ja opetukseen sekä tehostaneet toimintaamme. Valitettavasti tehdyt säästötoimenpiteet eivät vielä riitä, Teeri kirjoittaa tiedotteessa.

Aalto-yliopisto aikoo kustannussäästöjen lisäksi lisätä rahoitustaan muista lähteistä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.