Mainos

ABB vaihtoi pääjohtajaa

Vaikeuksissa oleva ABB-konserni on vaihtanut pääjohtajansa. Uusi pääjohtaja on yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jürgen Dormann, joka ottaa heti eronneen Jörgen Centermanin tehtävät hoitaakseen.

Päätöksen pääjohtajan vaihtamisesta teki ABB:n hallitus. Yhtiö perusteli vaihtoa Zürichissä Sveitsissä julkaisemassaan tiedotteessa strategiallaan, jonka toteuttamista pitää vauhdittaa.

Dormann lupaa, että hänen alaisuudessaan ABB keskittyy ydintoimintoihinsa voimala- ja automaatiotekniikkaan. Hän sanoo yhtiön tekevän lujasti töitä, jotta sijoittajien luottamus palautuisi.

Dormann on ollut mukana ABB:n hallituksessa vuodesta 1998 lähtien. Hänestä tuli yhtiön hallituksen puheenjohtaja viime marraskuussa. Centerman erosi pääjohtajan tehtävän ohella myös ABB:n hallituksen jäsenyydestä.

ABB on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin mm. suurien asbestikorvausten vuoksi. Yhtiötä ovat haitanneet myös sen aikaisempaan johtoon liittyvät skandaalit. Mm. entinen pääjohtaja Percy Barnevik on joutunut palauttamaan yhtiölle osia jättieläkkeestään.

ABB toimii yli sadassa maassa, ja sillä on työntekijöitä noin 150 000. Yhtiöllä on huomattavaa toimintaa myös Suomessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.