Mainos

Ahlstrom lomauttaa syksyllä Kotkan Karhulassa

Ahlstrom aloittaa yt-neuvottelut lomautuksista yhtiön Karhulan tehtaalla Kotkassa. Neuvottelut alkavat kesäkuun alussa ja koskevat tehtaan koko henkilöstöä.

Yhtiöstä kerrottiin maanantaina, että mahdollisilla lomautuksilla ja meneillään olevilla kustannussäästöillä pyritään sopeuttamaan erikoislujitteiden ja lasihuovan tuotanto vastaamaan kysyntää.

Tuotannon supistusten ja kustannussäästöjen arvioidaan johtavan Karhulan tehtaalla noin 150 henkilön lomauttamiseen. Lomautusten ennakoidaan kestävän alle 90 päivää ja alkavan ensi syksynä.

Ahlstrom aloitti Karhulan tehtaan tuotannon sopeuttamistoimet alkuvuonna. Yhtiö ilmoitti jo aiemmin lomauttavansa noin 150 työntekijää ja pääosin kaikki toimihenkilönsä maalis-elokuun aikana.

Karhulan tehdas työllistää noin 400 henkilöä, joista kolmisensataa on työntekijöitä ja noin sata toimihenkilöitä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.