Mainos

Ahlstromin pitkään odotettu anti alkoi

Tavoitteena ovat investoinnit, yritysostot ja toiminnan kasvattaminen.

Kuitumateriaalivalmistaja Ahlstrom aikoo haalia osakeannilla 160-192 miljoonaa euroa, jotka se haluaa käyttää investointeihin, yritysostoihin ja toiminnan kasvattamiseen Aasiassa, Amerikassa sekä Itä-Euroopassa.

Ahlstromin pitkään odotettu osakeanti on alkanut tänään. Yhtiö arvioi, että listaus Helsingin pörssiin toteutuu annin jälkeen maaliskuun puolivälissä.

Listaus on merkittävin vuosikausiin Helsingin pörssissä. Noin 150 vuotta vanha Ahlstrom on maailmanlaajuisesti toimiva teollisuusyritys, jonka liikevaihto oli viime vuonna lähes 1,6 miljardia euroa.

Edellinen täysin uusi pörssilistaus Helsingissä tapahtui viime keväänä, kun pieni tietotekniikkayhtiö Affecto Genimap aloitti pörssitaipaleensa. Muut tällä hetkellä mahdollisesti listauksesta kiinnostuneet yhtiöt kuten Lumene, Mehiläinen ja Terveystalo sekä maanantaina listautumisannistaan ilmoittanut Salcomp ovat monta kertaluokkaa Ahlstromia pienempiä yhtiöitä.

Muuten viime vuosien pörssitulokkaat ovat olleet suurten pörssiyhtiöiden jakautumisesta syntyneitä yhtiöitä kuten Neste Oil, Cargotec ja Kemira Growhow.

Ahlstrom eteni loppuvaiheessa pörssiaikeissaan ripeästi, sillä yhtiökokous päätti annista vain kaksi viikkoa sitten. Tuolloin yhtiö ennakoi olevansa pörssissä kevään aikana. Takarajaksi asetettiin kesäkuun loppu.

Perinteikkäällä perheyhtiöllä on kuitenkin ollut pörssiaikeita jo vuosia, sillä yhtiö aikoi pörssiin jo 2000-luvun alussa. Tuolloin markkinat kaatuivat annin alta, kun it-kuplan puhkeaminen keskeytti pörssilistaukset vuosiksi.

Kuitukankaita ja erikoispapereita

Ahlstrom ei ole päättänyt, miten se jakaa annista saamansa tuotot investointien ja yritysostojen sekä eri maantieteellisten alueiden välillä.

Yhtiöllä on 33 tuotantolaitosta Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa. Työntekijöitä on yhteensä runsaat 5500. Euroopan osuus myynnistä oli viime vuonna lähes kaksi kolmasosaa.

Ahlstromin tuotteita ovat kuitukankaat ja erikoispaperit. Niitä käytetään mitä erilaisimmissa tuotteissa kuten teepusseissa, autojen suodattimissa, sairaalavaatteissa ja lattiamateriaaleissa. Yhtiö on markkinajohtaja yli puolessa valmistamistaan tuotteista, joiden ostajina ovat lopputuotteita valmistavat yhtiöt.

Sahayhtiöstä kemialliseen metsäteollisuuteen ja konepajateollisuuteen aikoinaan laajentunut Ahlstrom on jo vuosia keskittynyt kuitumateriaaleihin ja karsinut ydintoimintoihinsa kuulumattomia osia pois. Vanha perheyhtiö jaettiin muutama vuosi sitten kolmeen osaan, jonka teollisuusyhtiö nyt listautuva Ahlstrom on.

Vanhat omistajat eivät myy

Ennen listautumista Ahlstromilla on ollut vain 270 osakkeenomistajaa, jotka ovat pääosin 1800-luvulla yhtiön perustaneen Antti Ahlströmin perillisiä. Suurimmalle osakkeenomistajalle Antti Ahlströmin Perilliset Oy:lle varataan mahdollisuus säilyttää 10 prosentin omistusosuus yhtiössä annin jälkeenkin.

Toisin kuin yleensä listautumisanneissa, tarjotut 8 miljoonaa osaketta ovat kokonaan uusia. Vanhat omistajat eivät näin myy omia osakkeitaan annin yhteydessä. Suurimmille omistajille, yhtiön hallitukselle ja johtoryhmälle on lisäksi asetettu rajoitus, etteivät he voi myydä osakkeitaan pisimmillään tämän vuoden loppuun saakka.

Jatkossa sukuun kuuluvat omistavat voivat myydä osakkeitaan, mikä lisää heidän vapauttaan hallinnoida varallisuuttaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.