Mainos

Ahlstromin tulos laski hiukan

Kuitumateriaaleja valmistavassa yhtiössä uskotaan silti, että sen vertailukelpoinen liikevaihto kasvaa tänä vuonna viimevuotiseen verrattuna.

Kuitumateriaaleja valmistavan Ahlstromin alkuvuoden tulos laski hieman viimevuotisesta. Tulos ennen veroja jäi 25,1 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna oli 27 miljoonaa euroa.

Tammi-maaliskuun liikevaihto kasvoi 414,6 miljoonaan euroon viime vuoden 384,2 miljoonasta eurosta. Ahlstromin osakekohtainen tulos laski 0,41 euroon viime vuoden 0,49 eurosta.

Ahlstromissa uskotaan, että yhtiön vertailukelpoinen liikevaihto kasvaa tänä vuonna viime vuodesta. Energian ja raaka-aineiden hinnat pysyvät Ahlstromin mukaan korkealla tasolla, mutta tähän pyritään vastaamaan korottamalla myyntihintoja sekä tiukalla kustannusten hallinnalla.

Kuitumateriaalien kysyntä on Ahlstromin mukaan hyvällä tasolla Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa, mutta Euroopassa näkymät ovat edelleen epävarmat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.