Mainos

Ahlstromin tulos parani

Kuitumateriaaleja valmistavan Ahlstromin alkuvuoden tulos parani selvästi vuoden takaisesta. Tulos rahoituserien jälkeen nousi tammi-maaliskuussa 26 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 21 miljoonaa euroa.

Liikevaihto sen sijaan pieneni 15 prosenttia 417 miljoonaan euroon, mikä johtui ydinliiketoimintaan kuulumattomien osien myynnistä.

Ahlstrom odottaa myös koko vuoden tuloksesta viimevuotista parempaa, vaikka markkinatilanteen ei uskota merkittävästi paranevan. Huhti-kesäkuun tulos tosin jää jonkin verran tammi-maaliskuuta heikommaksi sellun kallistumisen sekä yhtiön Ranskan tehtaiden toimintaa huhtikuussa haitanneiden lakkojen vuoksi.

Ahlstrom valmistaa kuitukankaiden ja suodatinmateriaalien lisäksi myös pakkaus- ja etikettipapereita sekä erilaisia erikoistuotteita. Toimitusjohtaja Juha Rantasen mukaan yhtiö etsii mielenkiintoisia ostokohteita, joiden avulla se voisi vahvistaa markkina-asemaansa ja laajentaa kuitukangasosaamista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.