Mainos

Air France ostamassa KLM:n

Ranskalainen Air France -lentoyhtiö on varmistanut, että se aikoo yhdistyä hollantilaisen KLM:n kanssa.

Ranskalainen Air France on ilmoittanut aikovansa yhdistyä hollantilaisen KLM:n kanssa. Uudesta yhtiöstä tulisi Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin lentoyhtiö.

Ehdotettu osakevaihto tarkoittaisi samalla Air Francen yksityistämistä, sillä Ranskan valtion omistusosuus yhtiössä putoaisi kaupan myötä 44:ään nykyisestä 54:stä prosentista.

Vuoden ajan valmistellun fuusion rahallinen arvo on 784 miljoonaa euroa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun eri maiden isot lentoyhtiöt fuusioituvat keskenään.

Aliltalia mukaan fuusioon?

Mukaan on tulossa myös italialainen Alitalia, joka vielä neuvottelee liittymisestään uuteen yhtiöön. Italialaislentoyhtiö Alitalia ilmoittaa allekirjoittaneensa sopimuksen, jonka mukaan yhtiö aloittaa neuvottelut liittymisestä Air Francen ja KLM:n muodostamaan uuteen yhtiöön sen jälkeen, kun Alitalia on yksityistetty. Italian valtio omistaa Alitaliasta 69,4 prosenttia.

Toteutuessaan Air Francen ja KLM:n fuusio synnyttää Eurooppaan mantereen suurimman lentoyhtiön, joka maailmalla olisi kolmanneksi suurin amerikkalaisten American Airlinesin ja Delta Air Linesin jälkeen. Näin sillä
olisi merkittävä vaikutus kansainvälisen ilmailuteollisuuden kilpailuun.

Kilpailuviranomaiset syynäävät kaupan

Suuri eurooppalainen lentoyhtiö British Airways on toivottanut fuusion tervetulleeksi, mutta vaatinut kuitenkin kilpailuviranomaisia tutkimaan, ettei kauppa rajoita kilpailua.

Euroopan komissio onkin ehtinyt ilmoittamaan, että kilpailuasioista vastaava komissaari Mario Monti tulee mitä todennäköisimmin tutkimaan tapauksen.

Finnairin pääjohtaja Keijo Suila uskoo, että lentoyhtiön pärjätäkseen markkinoilla lentoyhtiön ei tarvitse olla suuri.

-Kyllä ne ovat notkeus, joustavuus, sopeutumiskyky ja kustannustehokkuus, jotka kilpailussa ratkaisevat, Suila summaa.

Finnairin vetäjä ei ryhdy arvuuttelemaan Air Francen ja KLM:n rakenteilla olevan fuusion vaikutuksia lentoliikenteen kilpailuun. Suilan mukaan aika näyttää, kuinka yhtiöt pystyvät yhdessä toimimaan ja itseään vahvistamaan.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

(Talousuutiset 30.09.2003).

(Huomenta Suomi 30.09.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.