Mainos

Aktia synkensi ennustettaan

Aktia Säästöpankki on synkentänyt ennustettaan Suomen kokonaistuotannon kasvusta dramaattisesti. Pankki arvioi bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna vajaan prosentin. Vielä keväällä pankki ennusti lähes neljä prosenttia. Ensi sijaisesti kasvun tyssähtäminen johtuu viennin romahduksesta.

Aktian ennuste tälle vuodelle on synkin tähänastisista. Toiseksi alimpaa (1 pros.) talouskasvua tälle vuodelle on povannut Osuuspankkikeskus. Pääekonomisti Timo Tyrväisen mukaan viennin romahdus yllätti kaikki ja siksi ennustelukuja on muokattu näin rajusti alaspäin. Kasvu hidastuu niin huimasti, että työttömyys nousee kymmeneen prosenttiin ensi vuoden syksyllä.

Viime vuonna keskimääräinen työttömyysaste tilastokeskuksen mukaan oli 9.8 prosenttia, mutta moni ennustelaitos arvioi vielä keväällä työttömyyden alentuvan tuntuvasti.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.