Mainos

Ålandsbankenin tulos kasvoi

Ålandsbankenin viime vuoden liikevoitto kasvoi 11,5 prosenttia edellisvuodesta 13,5 miljoonaan euroon eli noin 81 miljoonaan markkaan. Pankki on viime vuosina pyrkinyt asuntolainamarkkinoille ja viime vuonna pankki lisäsi edelleen asuntorahoitustaan.

Ahvenanmaalaispankin viime vuoden antolainaus kasvoi reilut 22 prosenttia 5,8 miljardiin markkaan. Tästä kotitalouksien osuus oli 58 prosenttia eli noin neljä prosenttiyksikköä edellisvuotista enemmän. Vastaavasti elinkeino- ja ammattitoiminnan osuus antolainauksesta supistui noin neljä prosenttiyksikköä vajaaseen 40 prosenttiin.

Tänään julkaisemansa vuosituloksen mukaan Ålandsbanken odottaa, että tänä vuonna varsinaisesta pankkitoiminnasta kertyvä tulos paranee. Pankki aikoo myös tehostaa rahasto-osuuksien, vakuutusten ja muiden säästötuotteiden myyntiä. Ålandsbankenin viime vuoden luottotappiot nousivat nettomääräisesti miljoona euroa 1,2 miljoonaan.

Pankki selitti kasvua sillä, että se katsoi varovaisuussyistä tarpeelliseksi tehdä varauksia eräiden vanhojen yrityssitoumusten osalta. Järjestämättömät ja muut nollakorkoiset saamiset olivat vuodenvaihteessa 0,2 prosenttia luotto- ja takauskannasta. Viime vuodelta konsernin rahoituskate kasvoi 10,7 prosenttia 23,4 miljoonaan euroon. Parannus johtui luottomäärien ja yleisötalletusten kasvusta. Pankin osakekohtainen tulos nousi 1,02 euroon edellisvuoden 0,97 eurosta. Pankin johtokunta esittää, että osinkoa jaetaan viime vuodelta 5,25 markkaa osakkeelta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.