Mainos

Alma Media osti 30,8 % Talentumista

Alma Media on ostanut 30,8 prosenttia mediayhtiöTalentumin osakkeista. Kaupan arvo on 328 miljoonaa markkaa. Alma Media osti Talentumin osakkeet koti- ja ulkomaisilta institutionaalisilta sijoittajilta. Talentumin osakekurssi nousi tänään jyrkästi Helsingin Arvopaperipörssissä 44,23 prosenttia 9 euroon.

Alma Medialla ja Talentumille on runsaasti mahdollisuuksia tehdä molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä etenkin taloudellisen informaation, b to b -mainonnan ja uuden median alueilla, Alma Media kertoo tiedotteessaan.

-Kyseessä on strateginen, pitkäaikainen sijoitus, sanoo Alma Median toimitusjohtaja Matti Packalen. -Meille tarjottiin välittäjien taholta Talentumin osakkeita. Olemme vuosien ajan keskustelleet Talentumin johdon kanssa yhteistyöstä ja kartoittaneet erilaisia molempia yhtiötä hyödyttäviä yhteistyökohteita. Jo tällä hetkellä teemme yhteistyötä monilla alueilla ja Talentum on mm. Alma Media -konsernin suurimpia painoasiakkaita, Packalen sanoo.

Talentum-konsernin liikevaihto oli viime vuonna hieman yli 697 miljoonaa markkaa. Liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 11,9 prosenttia. Konsernin liikevoitto oli 51 miljoonaa markkaa. Konsernin palveluksessa työskentelee runsaat tuhat henkilöä.

Alma Median jälkeen yhtiön suurimmat osakkeenomistajat ovat Suomen Lakimiesliitto (9,3 %), Insinööriliitto IL ry (5,5 %), Suomen Ekonomiliitto-SEFE ja Aimonoke Oy (5,2 %) sekä Tekniikan Akateemiset ry ja Diatieto Oy (5,2 %).

Talentumilla lehtiä ja uusmediaa


Talentumin kustannustoiminnan liikevaihto oli viime vuonna noin 318 miljoonaa markkaa, ja sen liikevoitto oli 30 miljoonaa. Tunnetuimmat Talentumin kustantamat lehdet ovat Talouselämä sekä Tekniikka & Talous. Kaikkiaan konserni julkaisee yhdeksää aikakaus- ja sanomalehteä.

Talentumin verkkoliiketoimintaan luetaan konsultointiin keskittyvän Satama Interactive Oyj:n ja verkkoliiketoiminnan sisältöihin keskittyvän WOW-verkkobrandit Oy:n toiminta. Verkkoliiketoiminnan osuus Talentum-konsernin liikevaihdosta vuonna 2000 oli 24,2 prosenttia. Verkkoliiketoiminnan liikevaihto oli 192 miljoonaa markkaa, jossa on kasvua 110,0 prosenttia.

Talentum Oyj omistaa NM-listalla noteeratusta Satama Interactive Oyj:stä 62,1 prosenttia. Vuoden 2000 aikana Satama Interactivella oli toimintaa Suomen lisäksi Ruotsissa, Englannissa, Saksassa, Hollannissa ja Yhdysvalloissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.