Mainos

Alma Median tulos putosi selvästi

Alma Median tulos heikkeni tammi-maaliskuussa selvästi verrattuna vuoden takaiseen aikaan. Yhtiö keräsi tämän vuoden kolmen kukauden aikana tappiota 45 miljoonaa markkaa. Vuotta aiemmin Alma Median liikevoitto oli 23 miljoonaa markkaa.

Alma Median liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 711 miljoonaa makkaa, eli miltei viime vuotisella tasolla (712 miljoonaa).

Alma Median liiketappio johtui pääasiassa TV:n mainosajan myynnin laskusta, ohjelmakustannusten noususta ja New Media -liiketoimintaryhmän panostuksista. Alpressin ja BIG:n liikevoitot kasvoivat selvästi. Konsernin liikevoitto koko vuodelta jää kuitenkin selvästi edellisvuotta alhaisemmaksi.

Lehtiryhmä pärjäsi hyvin

Alpressin liikevaihto kasvoi runsaat kymmenen prosenttia 305 miljoonaan markkaan (vuotta aiemmin 277 miljoonaa). Liikevaihdosta 43 prosenttia (47%) muodostui ilmoitustilan myynnistä, 44 prosenttia (44 %) levikkimyynnistä ja 13 prosenttia (9 %) muusta myynnistä. Muusta myynnistä 26 miljoonaa markkaa oli konsernin ulkopuolista painomyyntiä. Alpressin liikevaihdon kasvusta 13 miljoonaa muodostui levikkiliikevaihdon kasvusta, 14 miljoonaa painotoiminnan liikevaihdonkasvusta ja runsaat miljoona markkaa ilmoitusliikevaihdon kasvusta.

Koko ryhmän maksulliset levikit olivat lähes 3 prosenttia vertailujaksoa suuremmat. Erityisesti Iltalehden levikki kehittyi suotuisasti ja se voitti selvästi markkinaosuutta iltapäivälehtimarkkinoilla. Iltalehden irtonumerohinnan korotus ei hidastanut levikin kasvua. Ryhmän levikkituotot kasvoivat yli 10 prosenttia.

Alpressin lehtien ilmoitusliikevaihto oli noin prosenttiyksikön vertailujaksoa suurempi. Ryhmän lehtien kehitys oli hieman koko alaa positiivisempi. Painotoiminnan tulos kehittyi suotuisasti. Alpressin liikevoitto oli 30 miljoonaa markkaa (20 miljoonaa). Liikevoiton kasvuun vaikutti eniten Iltalehden ja Pohjois-Suomen maakuntalehtien hyvä kehitys.

Business Information Group kasvoi

Business Information Groupin liikevaihto kasvoi 12 prosenttia 67 miljoonaan markkaan (60 miljoona). Erityisesti Kauppalehden ilmoitusliikevaihto sekä Kauppalehti Onlinen liikevaihto kehittyivät suotuisasti.

Maaliskuun lopussa Alma Media osti yhteensä 33 prosenttia Helsingin Pörssissä noteeratusta Talentum Oyj:stä. Tavoitteena on tehostaa kummankin osapuolen kykyä parantaa palveluaan ja luoda uusia liiketoimintakonsepteja, Alma Media kertoo osavuosikatsauksessaan.

BIG:n liikevoitto kasvoi vertailukaudesta 50 prosenttia 15 miljoonaan markkaa (10 miljoonaa). B- to b- liiketoiminnan liikevaihto reagoi Alma Median liiketoiminnoista nopeimmin kansantalouden kasvun muutoksiin.

Broadcasting-ryhmä putosi

MTV3

Broadcasting-liiketoimintaryhmän liikevaihto laski 13 prosenttia 236 miljoonaan markkaan (272 miljoonaa). Tämä johtui siitä, että MTV3-kanavan mainosajanmyynti jäi tammi-helmikuussa 34 miljoonaa edellisvuotista alhaisemmaksi. Jättämästä kulutustavaramainonnan osuus oli 20 miljoonaa. Tässä ryhmässä elintarvikkeiden mainonta väheni yli 12 miljoonalla ja kosmetiikan mainonta yli 3 miljoonalla. Kaupan ryhmittymien mainonta väheni yli 6 miljoonalla ja luokiteltu mainonta yli 5 miljoonalla.

MTV3-kanavan ja TVTV!-kaapelikanavan katsojaosuudet ovat kehittyneet myönteisesti. Televisionkatselu kokonaisuudessaan väheni Suomessa kahdella minuutilla edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna, ja tv:n katseluun käytettiin keskimäärin 3 tuntia 10 minuuttia (3h 12 min) päivässä. MTV3-kanavan katseluaika säilyi ennallaan. MTV3:n katseluaan lisäsivät edellisvuoden vastaavan ajankohtaan verrattuna lapset, 25-44 vuotiaat naiset, 45-64 vuotiaat miehet sekä suurhelsinkiläiset.

MTV3 kasvatti katseluosuuttaan viimevuotisesta. Ensimmäisen neljänneksen katselusta MTV3:n osuus oli 40,6 prosenttia (39,8 %) ja TVTV!:n 0,8 prosenttia (-). MTV Oy:n kanavien yhteinen katseluosuus nousi 41,4 prosenttiin (39,8 %). Vahvin MTV3:n osuus on edelleen nuorten ja 25-44 vuotiaiden naisten ryhmissä: nuorten 15-24 vuotiaiden katselusta MTV3 keräsi 43,5 prosenttia ja aktiivi-ikäisten naisten katselusta 43,2 prosenttia. Yhdessä TVTV!:n kanssa osuudet olivat nuorilla 46,6 % ja naisilla 44,3 %.

Broadcasting-liiketoimintaryhmän liiketappio oli 44 miljoonaa markkaa (+3 miljoonaa). MTV3-kanavan mainosajan liikevaihdon alentumisen lisäksi kannattavuuden heikkenemiseen vaikuttivat kohonneet ohjelmistokustannukset ja Ruotsin osakkuusyhtiön heikentynyt tulos. Ruotsin TV4 AB:n liikevaihto oli 574 miljoonaa Ruotsin kruunua (578 miljoonaa) ja sen voitto ennen veroja oli 8 miljoonaa kruunua (42 miljoonaa). Liikearvopoiston jälkeen TV4 AB:n vaikutus MTV Oy:n tulokseen oli viisi miljoonaa markkaa negatiivinen (+1 miljoonaa). Alma Median 61 prosenttisesti omistaman Radio Novan (Oy Suomen Uutisradio Ab) liikevaihto oli 11 miljoonaa markkaa (12 miljoonaa) ja liiketappio 3 miljoonaa markkaa (-3 miljoonaa). Panostukset kaapelikanava TVTV!:een olivat 7 miljoonaa (7 miljoonaa).

New Median liikevaihto jatkoi kasvuaan

Wap ja MTV3

New Media -liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi 23 prosenttia 27 miljoonaan markkaan (22 miljoonaa). Liikevaihdon kasvu oli erityisen voimakasta luokiteltujen palveluiden (mm. Jobline ja DIME) osalta (100 %).

Liiketoimintaryhmän liiketappio oli 22 miljoonaa markkaa (-6 miljoonaa). Liiketappion kasvusta 14 miljoonaa muodostui vertailujakson jälkeen käynnistetyistä hankkeista, jotka eivät vielä ole saavuttaneet tavoiteltua kannattavuustasoa.

New Media -liiketoimintaryhmän toiminnan painopistettä on viime vuoden lopulta lähtien siirretty kasvusta kohti nopeimmin kannattavuuttaan parantavia toimintoja, Alma Media kertoo.

Alprintin liikevaihto putosi

Alprintin liikevaihto laski 6 prosenttia 119 miljoonaan markkaan (126 miljoonaa). Kuluvan vuoden liikevaihdosta 22 miljoonaa oli välitysmyyntiä Alpressin sanomalehtirotaatioille. Liikevaihdosta viennin osuus oli 64 miljoonaa (58 Mmk). Viennistä suuntautui Skandinaviaan 57 prosnettia (63 %) ja 37 prosenttia (30 %) Venäjälle.

Alprintin heatset-tuotanto keskitettiin Tampereen Raholaan vuoden 2000 aikana. Tämä runsaan 400 miljoonan markan vuosiliikevaihtoon yltävän tuotantoyksikön täyteen toimintakuntoon saattaminen on aiheuttanut ennakoitua suurempia kustannuksia, minkä vuoksi Alprintin liiketappio muodostui vertailujaksoa suuremmaksi.

Alprintin kannattavuuden parantamiseksi ja positiivisen kehityksen vauhdittamiseksi on yksikön toiminnallisia resursseja vahvistettu.

Alma Median näkymät loppuvuodeksi

Suomen talouskasvu on hidastunut, mikä on heijastunut epävarmuutena ja hermostuneisuutena ilmoitusmarkkinoilla. Mediamainonnan kasvun odotetaan koko vuodelta jäävän viime vuotta pienemmäksi. Tämänhetkisen käsityksen mukaan Alpressin ja BIG:n liiketoiminnan odotetaan kehittyvän seuraavalla vuosineljänneksellä ja koko vuonna edellisvuoteen nähden suotuisasti. Edellä mainittujen liiketoimintaryhmien liikevaihtojen ja liikevoittojen odotetaan kasvavan, Alma Media kertoo.

New Media -liiketoimintaryhmän toiminnan painopistettä on viime vuoden lopulta lähtien siirretty kasvusta kohti nopeimmin kannattavuuttaan parantavia toimintoja. New Media liiketoimintaryhmän tuloksen odotetaan parantuvan asteittain kuluvan vuoden jokaisella vuosineljänneksellä. Tavoitteena on yltää break even -tasoon vuoden 2002 aikana.

Alprintin kannattavuuden odotetaan parantuvan, mutta liiketappio muodostuu toisella neljänneksellä lähes edellisvuoden suuruiseksi. Koko vuoden osalta liiketappion ennakoidaan muodostuvan edellisvuoden suuruiseksi.

Alkuvuoden aikana toteutetut tehostamistoimet keventävät Broadcasting-liiketoimintaryhmän kulurakennetta vuoden viimeiseltä neljännekseltä lähtien. Mainosajan myynnin odotetaan olevan toisella vuosineljänneksellä edellisvuoden tasolla, mutta ohjelmakustannusten noususta johtuen tulos jää viimevuotista heikommaksi. Koko vuoden liikevaihto ja tulos jäävät selvästi viimevuotista heikommiksi.

Digitaalisen televisiotoiminnan käynnistäminen aiheuttaa kuluvana vuonna 25-30 miljoonan markan kustannukset.

Alma Media -konsernin toisen vuosineljänneksen tulos jää viime vuoden vertailujaksoa heikommaksi. Kolmannen vuosineljänneksen tuloksen odotetaan olevan edellisen vuoden vastaavan jakson tasolla. Vuoden viimeisen neljänneksen ja koko vuoden tulos riippuu mediamainonnan kehityksestä ja ennen kaikkea television mainosmyynnin kehityksestä syys-marraskuussa. Konsernin koko vuoden liikevoiton ennustetaan jäävän selvästi edellisen vuoden liikevoittoa pienemmäksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.