Mainos

Altia siirtää glögien valmistuksen Suomeen

Juomayhtiö Altia aikoo siirtää glögien ja viinien tuotannon Tanskasta Rajamäen tehtaalleen ensi kevään aikana.

Altian mukaan siirto tuo Nurmijärvellä sijaitsevalle Rajamäen tehtaalle lisää tuotantomäärää ja tehostaa toimintaa. Keskeinen syy ratkaisuun on Altian pullottamoiden alhainen käyttöaste.

– Viinien tuotantovolyymit eivät ole kasvaneet arvioiden mukaan ja väkevien juomien myynti on laskenut Suomessa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Siirron vuoksi Svendborgin tehtaalla Tanskassa aloitetaan neuvottelut, jotka voivat johtaa noin sadan työpaikan vähennykseen. Sopimustuotanto Tanskassa jatkuu Altian mukaan vuoden 2015 alkuun saakka. Myös Svendborgin logistiikkakeskus jatkaa toimintaansa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.