Mainos

Amerikkalaisguru: Nokia tarvitsee uuden toimitusjohtajan

Amerikkalainen huippuyritysvalmentaja Brian Tracy avasi tänään yrittäjäseminaari Nordic Business Forumin Jyväskylässä. Hän on työskennellyt useiden suuryritysten kanssa ja tuntee hyvin myös suomalaisen suuryrityksen, Nokian.

– Ensimmäinen puhelimeni oli Nokia ja rakastin sitä. Tiedän myös, kuinka Nokia nousi historiastaan telekommunikaation huipulle, Tracy sanoi.

Nyky-Nokialle huippuvalmentajalla on vain yksi ohje.

– Ihmiset, jotka ovat johtaneet yhtiön tällaisiin ongelmiin eivät osaa johtaa yhtiötä pois ongelmista, Tracy sanoo.

– Olen yhä toiveikas Nokian suhteen, mutta yhtiö tarvitsee uusia ideoita ja uusia ihmisiä – myös uuden toimitusjohtajan.

Suomalaisetkin voivat oppia myymään

Nordic Business Forum on yrittäjille suunnattu seminaari, jonka 2300 lippua myytiin loppuun jo keväällä. Tracy aloitti seminaarin puhumalla yrittäjille myynnin perusasioista.

Suomalaisyritysten kompastuskivenä pidetään usein nimenomaan epäonnistumista myynnissä.

– Kerron aina saman vitsin. Amerikkalainen, saksalainen ja suomalainen kävelevät tiellä ja vastaan tulee elefantti. Saksalainen katsoo norsunluuta ja miettii, kuinka paljon sillä voi tienata. Amerikkalainen katsoo elefantin kokoa ja miettii, kuinka kaikella sillä lihalla voisi tienata. Suomalainen miettii: "Mitäköhän tuo elefantti ajattelee minusta", Tracy sanoo.

Hänellä on ainakin yksi suomalainen tuttu, jota hän arvostaa niin paljon, että kiitti tätä miestä jopa kesken seminaaripuheen.

– Olen tuntenut Jari Sarasvuon jo 1990-luvun puolivälistä ja todella arvostan hänen älykkyyttänsä. Hän on viettänyt perheeni kanssa useita päiviä, Tracy kertoo.

Hän uskoo, että myynti on taito, jonka suomalaisetkin voivat oppia.

– Suomalainen kansanluonne on käytännöllinen ja maanläheinen ja myös suomalaisten tapa myydä on luontevammin sellainen, ei kovin äänekäs. Jotkut maailman parhaista myyjistä ovat kuitenkin suomalaisia, Tracy sanoo.

Tracy aloitti työuransa tiskaajana hotellissa. Hän on kirjoittanut 50 kirjaa, jotka on käännetty 38:lle kielelle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.