Mainos

Analyytikot: Nokia viritti odotukset alas – suurin yksikkö hyvässä iskussa

Kännyköistään luopuneen Nokian verkkoyksikön kannattavuus oli selvästi odotettua parempi.

Evli Pankin analyytikko Mikko Ervasti arvioi, että Nokia Networks oli erittäin vahva.

– Siellä oli odotettu noin kahdeksan prosentin kannattavuutta, niin tuli 11 ja samalla ohjeistusta nostettiin koko vuodelle. Nokia odottaa yli 10 prosentin kannattavuutta sille yksikölle ja myöhemmin kasvua, eli kyllä tuo Networks on nyt aika hyvässä iskussa, Ervasti arvioi STT:lle.

Yhtenä syynä analyytikkojen yllättymiselle oli se, että Nokia oli itse virittänyt odotukset alas.  

Inderesin analyytikon Mikael Rautasen mukaan verkkoyksikkö on parantanut tulostaan laittamalla kustannusrakennettaan kilpailukykyiseksi. Hänen mukaansa yllätys oli osin Nokian itsensä luoma, koska yhtiö oli vihjaillut raportissaan Nokia Networksin kannatuksen heikentymisestä.  

Nokia Networks on uuden Nokian ylivoimaisesti suurin yksikkö. Paikannuspalveluyksikkö Here ja patenttisalkkua hoitava Technologies-yksikkö ovat selvästi pienempiä.

– Technologies-yksikkö oli juuri sitä, mitä aiemminkin oli ollut ja Herestä nyt ei ole mitään kerrottavaa edelleenkään.

Kiinan lanseeraukset eivät Ervastin mukaan vielä näy tuloksessa. Nokia rakentaa Kiinaan tämän vuoden aikana 4G-verkkoja.

– Niiden odotetaan olevan alkuvaiheessa hieman matalakatteisempia, ja se olisi saattanut vaikuttaa kannattavuuteen, mutta tästä ei ole vielä merkkejä, Ervasti sanoi.

Kaiken kaikkiaan Ervastin mukaan tulos oli yhtä vahva kuin pahimmalla kilpailijallaan.

– Erittäin vahvaa performanssia, ihan niin kuin Ericssonillakin.

Ruotsalainen Ericsson kertoi viime perjantaina, että yhtiö paransi tulostaan selvästi huhti-kesäkuussa vuoden takaiseen verrattuna. Liikevoitto koheni 7,3 prosenttiin 4,5 prosentista.

STT korjaa: Kannattavuus oli 11 prosenttia, ei lähemmäs 12.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.