Mainos

Apple-hehkutus sai Nokia-pomon ärsyyntymään

Matkapuhelinjätti Nokian Irlannin maajohtaja Alan O´Hara kritisoi mediaa vääristyneen kuvan antamisesta mobiilimarkkinoista kertovissa uutisissa. Irishtimes.com -sivustolla kerrotaan, että O´Hara on suorastaan ärsyyntynyt lehdistön ja Applen välisestä julkisesta "rakkaussuhteesta".

Irishtimesin sivuilla todetaan, että O´haran kritiikissä on perää: Viime vuonna Apple sai kuluttajaelektroniikkatuotteelle ennennäkemättömän uutiskattavuuden, kun yhtiö julkaisi iPad-tabletkoneen. Online-uutiset seurasivat lehdistötilaisuutta suorana ja suurin osa sanomalehdistä raportoi siitä heti seuraavana päivänä. iPadin hehkutus seurasi iPhonen menestystä. Myös iPhone saavutti ikonisen aseman heti kättelyssä.

Vaikka Nokia onkin maailman johtava kännykkävalmistaja, ovat mediayhteydet olleet yhtiölle Applea rajatummat. Esimerkiksi merkittävä Financial Times sivuutti yhtiön viimeisimmän N8-lippulaivakännykän uutisoinnissaan.

Vaikka N8 onkin saanut positiivisia arvosteluja on yleinen suhtautuminen tuotteeseen ollut apaattista. Etenkin Symbian3 -käyttöjärjestelmää on luonnehdittu vanhentuneeksi ja tahmeaksi verrattuna iPhoneen ja Android-käyttöjärjestelmään, Irishtimes kirjoittaa.

- Haluaisin median katsovan kokonaisuutta ja testaavan tuotteita kunnolla. Kaikki käyvät kuumana käyttöjärjestelmistä, mutta kun ostetaan vaikka autoa, niin ei silloin katsota pelkkää moottoria, vaan koko pakettia, O´Hara kommentoi.

O´Hara ei usko tabletkoneiden voimaan

O´Hara ei kommentoi huhuja siitä, että Nokia saattaisi tulevaisuudessa julkistaa puhelimia, jotka käyttävät Android- tai Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmiä. Hän kuitenkin kertoo, että Nokian ja siruvalmistaja Intelin yhteistyössä kehittämä MeeGo-käyttöjärjestelmä tulee Symbianin rinnalle uuden sukupolven Nokialaisiin vuoden toiseen puoliskoon mennessä.

Nokian valmistama tabletkone ei ole O´Haran mukaan todennäköinen visio.

- En ole vakuuttunut, että tabletkoneet tulevat myymään niin hyvin. En olisi yllättynyt, jos tabletkoneiden hinnat tulevat putoamaan.

O´Hara ei ole myöskään vakuuttunut Microsoftin Windows Phone 7 -järjestelmästä.

- Irlannin markkinoilla se ei ole aiheuttanut juuri liikehdintää.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.