Mainos

Applelta ennätystulos

Elektroniikkajätti Apple kertoo osavuosikatsauksessaan myyneensä ennätysmäärän iPhone-puhelimia.

Puhelimia myytiin yhtiön mukaan 74,5 miljoonaa kappaletta.   

Hyvin käynyt puhelinkauppa nosti myös liikevaihdon ja tuloksen ennätyslukemiin.

Applen liikevaihto oli vuosineljänneksellä 74,6 miljardia dollaria, mikä on noin 65,5 miljardia euroa. Voittoa yhtiö takoi 18 miljardia eli melkein 16 miljardia euroa.  

Vuotta aiemmin liikevaihto oli 57,6 miljardia dollaria ja tulos 13 miljardia dollaria.  

Apple rikkoi vuosineljänneskohtaisia ennätyksiä myös tietokoneiden myynnissä ja Apple Storen digitaalisten tuotteiden liikevaihdossa.  

Yhtiön mukaan 65 prosenttia koko liikevaihdosta tuli Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Applen talousjohtaja kertoi, että puhelinten myynti kaksinkertaistui vuodessa Kiinassa, Singaporessa ja Brasiliassa.  

Hyvät tulosuutiset vauhdittivat Applen osakkeen viiden prosentin nousuun. Applen hallitus päätti maksaa ensi kuussa osinkoa 47 senttiä osaketta kohti.  

Yhtiön toimitusjohtaja Tim Cook kehui yhtiön henkilökunnan saavutuksia ilmiömäiseksi.  

– Haluamme kiittää asiakkaita uskomattomasta vuosineljänneksestä, jona Applen tuotteiden kysyntä oli kaikkien aikojen kovinta.  
  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.