Mainos

Applen ex-johtaja ryöpyttää Nokiaa: Kaikkihan epäilivät Elopia heti Troijan hevoseksi

Stephen Elopia epäiltiin jo alun perinkin Microsoftin junailemaksi Troijan hevoseksi hänen urakehityksensä takia. Tätä mieltä on Applen entinen teknologiajohtaja ja Piilaakson hallitusammattilainen Jean-Louis Gassée, jonka MTV3 tavoitti Skype-yhteyden kautta Kalifornian Palo Altosta.

Applen teknologiajohtajana työskennellyt ja useiden teknoyritysten, muun muassa Logitech-yhtiön hallituksen jäsenenä toiminut Gassée konsultoi myös Nokian johtoa New Yorkissa vuonna 2010.

– Sanoin heille, että teidän pitäisi erottaa toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ja lopettaa lukuisat käyttöjärjestelmänne ja siirtyä Androidiin, Gassée kertoo.

– Ihmiset olivat kohtuullisen tyytyväisiä ensimmäiseen ehdotukseeni koska Kallasvuosta ei pidetty. Mutta sitten he olivat ihan kauhistuneita ajatuksesta että pitäisi siirtyä Androidiin. Tämä tapahtui 39 kuukautta sitten. Ja katsokaa mitä tapahtui!

Applesta etsittiin esimerkkiä

Gasséen ennustus osui kohdalleen: Jos Nokia olisi todellakin tuolloin siirtynyt Androidiin, yhtiön tilanne näyttäisi nyt paremmalta, arvioi myös OP-Pohjolan osakeanalyytikko Hannu Rauhala.

– Oma arvaukseni on että varmaan paremmalta. Microsoftin ekosysteemin kehitys on ollut aika tuskaista, ja jos katsoo IOS:ää eli Applen käyttöjärjestelmää, niin yhteenlaskettuna niiden markkinaosuus on noin 90 prosenttia koko markkinasta, ja Android on selvästi suurempi tästä.

Applesta haluttiin muutenkin Nokialle esimerkkiä.

– Markkinoilla haluttiin silloin, että Nokiastakin tulisi tällainen Applen kaltainen yhtiö, myös palveluihin erikoistunut yhtiö koska Nokiahan oli ihan puhtaasti laiteyhtiö. Ja näitä yrityksiä oli, mutta ne eivät koskaan oikein lähteneet lentoon, Rauhala kuvaa.

Elop ei koskaan myynyt taloaan

– Kun Elop tuli Nokialle, kaikkihan ajattelivat heti että hän on Troijan hevonen, Jean-Louis Gassée sanoo nyt.

– Huikea ylennyshän se oli, etenkin kun hän oli aluksi vain kakkos- tai kolmostason johtaja. Ei hän ollut Microsoftilla edes kakkostasolla, vaan alempana, ei siis esimerkiksi talousjohdossa. Joten aikamoinen ylennys!

Gassee ihmettelee myös sitä, kuinka Elop puhui Nokian vakavista ongelmista legendaarisessa "burning platform" eli "palava öljynporauslautta" -vertauksessaan. Gassén mielestä vertaus oli osuva mutta ajoitus katastrofaalinen: Miksi alleviivata yhtiön ongelmia, jos markkinoille ei samaan aikaan ole tarjota jotain mullistavaa uutuutta? Yhtiön kriisiähän kannattaisi alleviivata vasta kun ollaan voiton puolella.

– Ja sitten hän teki mitä teki. Ja minä ajattelin: Tämähän on ihan hullua. Miten kukaan voi noin unohtaa tuotejulkistuksen periaatteet?

– Sen jälkeen kuulin että hän ei koskaan myynyt kotiaan Redmondissa. Hänellä on yhä talo siellä. Hän ei koskaan tuonut perhettään Espooseen. Sanoin että katsokaa nyt, en tiedä mikä on totuus, mutta ei tämä kyllä hyvältä näytä, Gassée huokaisee.

Suomessa Elopin asuntokaupat eivät ole herättäneet kummempaa kohua. Julkisuudessa on keskitytty vain pelkoihin pääkonttorin siirtymisestä ulkomaille.

– Siitähän oli aina huoli, että se pääkonttori siirrettäisiin, pohtii Hannu Rauhala.

– Enpä tiedä siitä talon myymättä jättämisestä... Varakkaalla ihmisellä vain on mahdollisuus tehdä asioita joita tavallisella ihmisellä ei ole, Rauhala toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.