Mainos

Applen Steve Jobs eroaa

Pitkään sairastellut Applen perustaja Steve Jobs eroaa yhtiön toimitusjohtajan paikalta.

Uudeksi toimitusjohtajaksi nousee Jobsin sijaisena toiminut operatiivinen johtaja Tim Cook. Jobs säilyttää edelleen paikkansa yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Apple ei ole kertonut syytä Jobsin eroon, mutta hänen on jo aiemmin arveltu jättävän tehtävänsä terveyssyistä. Jobs on sairastanut aiemmin haimasyöpää, ja hänelle on tehty maksansiirto.

- Olen aina sanonut, että jos tulee päivä, jolloin en enää voi suoriutua velvollisuuksistani ja vastata odotuksiin Applen toimitusjohtajana, kerron siitä heti. Valitettavasti tämä päivä on koittanut, Jobs sanoi erokirjeessään.

Jobs jäi sairauslomalle tammikuussa, jolloin ei kuitenkaan annettu tarkempia tietoja hänen terveydestään julkisuuteen. Sittemmin Jobs on palannut julkisuuteen esittelemään iPadin uusimman version, minkä lisäksi hän on osallistunut presidentti Barack Obaman järjestämälle illalliselle.

(MTV3 - STT)

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista:

Steve Jobs ilmestyi yllättäen julkisuuteen maaliskuun alussa kesken sairaslomaansa:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.