Mainos

Ara irtisanoo Riihi-säätiön aravalainat

Valtion asuntorahasto (Ara) irtisanoo oululaisen Riihi-säätiön omistamien kiinteistöosakeyhtiöiden aravalainat ja lakkauttaa niiden korkotuen. Aran johtokunta päätti asiasta tänään. Valtion asuntorahasto ei ole koskaan aiemmin irtisanonut arava- ja korkotukilainoja.

Riihi-säätiön on maksettava saadut aravalainat takaisin puolen vuoden kuluessa. Säätiön kiinteistöosakeyhtiöt ovat saaneet lainaa yhteensä noin 8,5 miljoonaa euroa. Ara lakkauttaa korkotuen maksamisen yhteensä noin 20,30 miljoonan euron vuokratalolainoille heti.

Aran johtokunta katsoo, että yhden perheen hallitsema Riihi-säätiö on käyttänyt väärin aravarahoitusta ja korkotukilainoja. Rahoja on osin ohjattu tahoille, joita Aran säännöstössä ei hyväksytä, muun muassa säätiön hallituksen puheenjohtajan, Toivo J. Kannisen, perheen hyväksi. Väärinkäytösten vuoksi Ara peruutti jo noin vuosi sitten Riihi-säätiön oikeuden toimia yleishyödyllisenä vuokratalojen rakennuttajana.

Asuntorahaston Riihi-säätiötä koskevat päätökset juontavat juurensa vuoden 2000 alusta voimaan tulleisiin yleishyödyllisiä asuntoyhteisöjä koskeviin säädöksiin. Tuolloin valtion asuntorahaston tehtäväksi tuli valvoa yleishyödyllisyyden noudattamista, ja Ara pyysi ensimmäiset vuosi-ilmoitukset kaikilta yleishyödyllisiltä yhteisöiltä. Riihi-säätiön vuosi-ilmoitus herätti Aran tutkimaan säätiön taloudenhoitoa tarkemmin.

Ara on toimittanut tarkastustensa tulokset keskusrikospoliisin Oulun yksikölle sekä Oulun ja Kainuun verovirastoille, joissa Riihi-säätiön epäillyt kirjanpito- ja veropetokset ovat tutkittavina. KRP on kuulustellut asiassa useita henkilöitä. Rikosylikomisario Seppo Rautavan mukaan tutkinta venyy loppukevääseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.