Mainos

Arvio: Tämän vuoksi Nokia nousee Googlen Motorola-kauppojen jälkeen

Nokian osake lähti Google Motorola-kauppojen jälkeen huimaan nousuun. Etlan tutkimuspäällikkö Jyrki Ali-Yrkkö arvioi, että syynä on käsitys Nokian patenttien arvosta.

Googlen kauppojen myötä Nokian patentteja pidetään arvokkaampana kuin ennen.

Ali-Yrkön arvion mukaan Google saattoi ostaa Motorolan puhelintoiminnot juuri patenttien vuoksi.

– Nokialla on vahvempi asema kuin Motorolalla, ja silti joku oli valmis maksamaan noin paljon Motorolan patenteissa. Siten markkinoilla saatetaan arvella, että Nokian patenttien arvo on suurempi, kuin mitä aikaisemmin on luultu. Tämä on yksi mahdollinen selitys sille, miksi Nokian kurssi pomppasi noin rajusti.

Havitteleeko joku Nokiaa?

Ali-Yrkön mukaan uudet arviot Nokian arvosta lisäävät spekulaatioita siitä, onko Nokia jonkun yhtiön tuleva ostokohde.

Ali-Yrkkö ei tahdo kummemmin arvioida, kuka tällainen potentiaalinen ostaja olisi.

– Tällä yhtiöllä pitäisi kuitenkin olla paljon rahaa.

Ali-Yrkkö pitää Nokian kurssireaktiota erikoisena siihen nähden, että Nokia ei ollut itse ostamassa tai myymässä mitään.Alkuillasta viiden aikaan Nokian osake oli jopa 12 prosentin nousussa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.