Mainos

Asiantuntija: Suomen valtionvelka saatava kuriin

Monet teollisuusmaat velkaantuvat entistä rivakampaa tahtia. Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n ekonomistien mukaan lähes kymmenen teollisuusmaan velka on ylittänyt turvallisen enimmäismäärän.

Suomessa valtionvelka on kohtuullisella tasolla, mutta tilanne voisi olla parempikin.

– Vanhempiin euromaihin verrattuna Suomen valtionvelka on kaikkein pienin. Silti Suomen valtionvelan kasvu pitäisi saada lähivuosina pysähtymään, sanoo Sampo Pankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila.

Valtionvelka ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Vaikka valtiolla olisi tuntuvasti lainaa, saattaa sillä olla myös tuntuvasti rahoitussaamisia.

– Tällä hetkellä Suomen valtiolla on velkaa 75 miljardia. Samanaikaisesti rahoitussaamisia on lähes 60 miljardia. Nettovelka on se, mikä lopulta merkitsee: velat miinus saamiset, sanoo Uotila.

Suomen kohdalla suurin osa saamisista on kotimaisia.

Kasvava valtionvelka riippakivi

Valtionvelka voi syöstä valtiontalouden varsinaiseen noidankehään. Velan kasvaessa uutta lainaa on tarjolla ainoastaan entistä korkeammalla korolla.

– Tällaisessa tilanteessa velannousu on vain saatava pysähtymään. Valtion kansainvälinen asema vaikuttaa myös paljon valtionvelan korkoihin.

Suomen valtion lainakorot ovat kaikkein alhaisimpia Euroopassa. Vain Saksassa ja Ruotsissa korot ovat vielä aavistuksen alhaisemmat.

– Mutta Suomenkin valtionlainojen korko nousisi, jos alkaisi näyttää siltä, että Suomi ei edes muutaman vuoden päästä saa valtionvelan määrää pysähtymään. Silloin on pakko ajautua niihin paljon puhuttuihin menoleikkauksiin. Suomessa ne olivat viimeksi edessä 1990-luvun alussa, sanoo Uotila.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.