Mainos

ASP-lainoja haetaan jälleen

Nuorille ensiasunnon ostajille tarkoitettu ASP-lainajärjestelmä on virkoamassa pitkän hiljaisen kauden jälkeen. Neliöhinnan katon poistaminen viime vuonna lisäsi lainojen määrää yli 40 prosenttia.

-

Asuntonäyttelyihin on viime aikoina riittänyt väkeä. Korkotason alhaisuus ja lainansaannin helppous on pitänyt asuntokaupan käynnissä. Kun kohtuuhintaista lainaa on muutenkin viime vuosina ollut helposti saatavilla, nuorille ensiasunnon ostajille suunnattu asuntosäästäpalkkio- eli ASP-järjestelmä näivettyi.

Puolentoista viime vuoden aikana ASP-lainojen kysyntä on kuitenkin piristynyt selvästi, kun neliöhinnalta poistettiin enimmäiskatto ja korkotuen määrää korotettiin. - Suosio nousi selvästi. Kun katsoo tilien avauksia vuonna 2001 verrattuna vuoteen 2000 niin selkeästi nähtiin että kiinnostus lisääntyi uudelleen, sanoo Nordean tuotepäällikkö Arja Huppunen.

Järjestelmänä ASP kituutti pitkään, kun etenkin Etelä-Suomen neliöhinnat kipusivat niin korkeiksi, ettei ASP-lainalle tarpeeksi halpaa asuntoa kovin helposti löytynyt. Kun neliöhinnan katto poistettiin viime vuoden maaliskuussa, kysyntä vilkastui selvästi, sillä ASP-säästöt pystyi käyttämään haluamaansa asuntoon neliöhinnasta riippumatta. Viime vuonna ASP-lainoja myönnettiin 43 prosenttia toissavuotista enemmän.

ASP-lainoja on silti edelleen murto-osa koko asuntolaina-kannasta.

Pankit haluavat pitää ASP:in laina-valikoimassa, vaikka eivät uskokaan kysynnän palaavan enää huippuvuosien tasolle. Jotta näin kävisi, korkotason pitäisi nousta selvästi ja pysyvästi. - Varmasti prosenttiyksiköitä täytyisi nousta ja jäädä sitten vähän pidemmäksi aikaa sellaiseksi nyt totuttua korkeammalle tasolle, jotta kiinnostus ihmisten mielissä alkaisi lisääntyä. Eihän korkotasosta koskaan tiedä, korkotaso voi nousta ja korkotuki silloin ASP-lainassa lähtee puremaan, arvelee pankinjohtaja Pekka Sarvi-Peräkylä Osuuspankkikeskuksesta.
(MTV3)

(Talousuutiset 31.05.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.