Mainos

Asuntojen hinnoissa neljänneksen ylihinnoittelu

Pääkaupunkiseudulla liikakysynnän syynä ovat olleet lainojen ja korkotason ohella mm. tonttipula ja kaavoituksen hitaus.

Asuntojen hintojen arvioidaan olevan pääkaupunkiseudulla noin neljänneksen korkeampia kuin mitä rakennuskustannusten ja kuluttajahintojen nousun perusteella niiden tulisi olla.

Neuvonantaja Kari Takala Suomen Pankista katsoo, että mikään ei kuitenkaan tällä hetkellä vahvasti viittaa siihen, että liikakysyntä olisi nopeasti purkautumassa. Pidemmällä aikavälillä se on kuitenkin odotettavissa.

-Todennäköisyys sille, että asuntohintojen tasapainottuminen tapahtuu hintojen laskun myötä on pidemmän päälle suuri, jos Euroopan keskuspankin alle kahden prosentin inflaatiotavoitteeseen luotetaan, Takala kirjoittaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen julkaisemassa Talous ja yhteiskunta -lehdessä.

Takala on arvioinut sekä ylihinnoittelun suuruusluokkaa että siihen johtaneita syitä. Pääkaupunkiseudulla liikakysynnän syynä ovat olleet lainojen ja korkotason ohella muuttoliike sekä tarjonnan jäykkyydet kuten tonttipula, kaavoituksen hitaus ja kuntien väestönkasvulle asettamat rajoitukset.

Toivottavampi tilanne olisi Takalan mielestä se, että tarpeettoman voimakkaiden hintasyklien sijaan asuntojen hinnat kehittyisivät tasaisemmin yleisen inflaatiovauhdin ja rakennuskustannusten tahtiin. Tämä olisi useimpien asuntomarkkinoilla toimivien osapuolten kannalta parempi kehitys.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.