Mainos

Asuntojen hintojen kipuraja saavutettu

Eurokriisi on heikentänyt asuntomarkkinoita Suomessa. Hypoteekkiyhdistyksen asuntomarkkina-analyysin mukaan eurokriisin pahentuminen heikentää näkymiä myös jatkossa.

- Vuosi sitten asuntokauppatilanne näytti aika valoisalta. Nyt tilanne näyttää eurokriisin takia synkältä. Kuluttajat ovat huolissaan ja siksi ei kovin innokkaasti lähdetä esimerkiksi asunnon vaihtamiseen, arvioi Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha.

Inhan mukaan asuntokaupassa on saavutettu hintojen kipuraja.

- Pääkaupunkiseudulla hinnat ovat törmänneet kattoon. Viime kesäkuussa olimme korkeimmalla tasolla, nyt menemme jo hieman alaspäin. Kun inflaatiokin on aika kova, niin reaalisesti hinnat jopa hieman laskevat. Näyttää siltä, että ostovoimassa on saavutettu katto.

Inha arvioi, että kaupankäynnin hidastumisesta huolimatta kauppa käy edelleen varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa on lähtökohtaisesti pula asunnoista, erityisesti vuokra-asunnoista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.