Mainos

Asuntolainamarkkinat hiljenevät – Pankit: Ostajien tingittävä mieltymyksistä

Pankit eivät lupaa asuntolainojen korkomarginaalien laskun jatkuvan, vaikka lainatiskillä onkin yhä hiljaisempaa. Sen sijaan asiakkaalla on neuvotteluvaraa, varsinkin jos työnäkymät ovat hyvät ja maksukyky kunnossa, isoimmista pankeista kerrotaan.

Rahanhankinnan kustannukset ovat pankeille itselleen poikkeuksellisen alhaiset, minkä voisi odottaa näkyvän laajemmin asiakkaillekin. Nordeasta, Danske Bankista ja OP-Pohjolasta ei kuitenkaan luvata lainanhinnan laskevan. Nordean vähittäispankin varatoimitusjohtajan Jussi Mekkosen mukaan pankkien on varauduttava sääntelyn aiheuttamiin kustannuksiin ja rahanhankinnan kallistumiseen koko laina-ajalla.

– On vaikeaa nähdä, että marginaalit voisivat olennaisesti alentua, Mekkonen sanoo.

Marginaali on pankkien asuntolainasta perimä palkkiokorko, minkä lisäksi lainasta maksetaan viitekorkoa eli yleisimmin euribor- tai prime-korkoa. Marginaalit liikkuvat 1-2 prosentin välillä.

Uusien lainojen korkomarginaali on isoimpien asuntolainapankkien mukaan keskimäärin 1,4-1,5 prosenttia, mutta vaihteluväli asiakkaittain on iso. Arviointiin vaikuttaa muun muassa se, kuinka paljon asiakas ostaa erilaisia pankin palveluita.

– Asuntolaina itsessään ei ole kovin iso ja kannattava liiketoiminta. Meille on tärkeää sopia asiakkaan koko asioinnista, Mekkonen kertoo.

Varovaisuus lisääntynyt 

Uusia asuntolainoja otetaan pankkien mukaan selvästi varovaisemmin kuin aiemmin. Talouden epävarmuuden odotetaan jatkuvan, minkä takia pankit eivät odota asuntolainakannan juuri kasvavan lähivuosina vaan seurailevan yleistä talouskehitystä. 

– Varovaisuus on lisääntynyt aivan selvästi viime kuukausien aikana, arvioi Danske Bankin henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Kenneth Kaarnimo.

Suomen Pankin mukaan asuntolainakanta oli elokuun lopussa 89,3 miljardia, mikä on 1,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Epävarmuus on saanut kuluttajat lyhentämään laina-aikojaan ja miettimään tarkemmin tarvittavaa rahamäärää. Lainatiskillä ei erityisesti rauhoitella asiakasta, mutta neuvotaan ostamaan asunto silloin, kun se on oman elämän kannalta ajankohtaista.

OP:n (ent. OP-Pohjola) osastojohtajan Marko Helinin mielestä nyt poikkeuksellisen alhaisten korkojen aikana laina-ajan tiivistäminen onkin fiksua.

Mieltymyksistä tingittävä 

Deflaation pelko on sekin herättänyt lainatiskillä kysymyksiä. Kuluttajahintojen lasku ja rahan arvon nousu tarkoittaisivat käytännössä sitä, että lainamäärän reaaliarvo kasvaa. 

Nordean Mekkonen huomauttaa, että rahan arvon kehityksellä on lopulta merkitystä vain asuntokaupoilla, eikä asiaa hänestä kannata murehtia, jos tarkoituksena ei ole ostaa tai myydä asuntoa.

– Se on itseään toteuttava kierre. Se vain pahentaa tilannetta, jos me alamme odottaa eikä osteta mitään, Mekkonen toteaa.

Nordeasta kerrotaan, että lainojen koot ovat pienentyneet yleisen epävarmuuden ohella siksi, että isojen perheasuntojen kauppa on seisahtunut.

Pienten perheiden ja yksin asuvien toiveet asunnon koosta ovat kasvaneet viime vuosina tasaisesti ja asumisesta on oltu valmiita maksamaan yhä enemmän. Nordean Mekkosen mukaan asumisväljyys kasvaa ihmisten tuloja nopeammin, mikä ei voi jatkua pitkään. Hän varoittaa, että pidemmän päälle suomalaisten on joko tingittävä odotuksistaan tai asuntojen hintojen on laskettava.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.