Mainos

Asuntorakentamisen hiljeneminen puri Rautaruukkia

Asuntorakentamisen hiipuminen Pohjoismaissa ja Baltian maissa kiusasi monien muiden yhtiöiden tapaan myös Rautaruukkia. Rautaruukki pitää kuitenkin näkymiään yhä hyvinä ja ennustaa vertailukelpoisen liikevoittonsa nousevan tänä vuonna 10 prosenttia.

Yhtiön tulos on ennen veroja painui huhti-kesäkuussa 167 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 176 miljoonasta eurosta. Hieman runsaan miljardin euron liikevaihto koheni 60 miljoonalla.

-Markkinatilanne ydinmarkkina-alueillamme ja keskeisissä asiakasteollisuuksissamme jatkui katsauskaudella hyvänä lukuunottamatta Baltian ja Pohjoismaiden asuntorakentamista, arvioi toimitusjohtaja Sakari Tamminen.

Hän on tyytyväinen Rautaruukin tuotteiden kysyntään ja tilauskantaan. Rautaruukki valmistaa nykyisin perinteisen hiiliteräksen lisäksi monenlaisia terästuotteita rakentamisen tarpeisiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.