Mainos

Attac vaatii Nokian puhelimia boikottiin

Attac uskoo Nokia-boikotin leviämiseen verkostojen kautta erityisesti kehitysmaissa.

Maailmankaupan vapauttamista vastustava Attac-järjestö vaatii Nokian matkapuhelinten boikottia.

Suomen Attac on lähettänyt kutsun liittyä boikottiin kaikille yhteistyökumppaneilleen maailmanlaajuisesti. Kutsun saa yli 2000 järjestöä, joiden kautta toimii kymmeniä miljoonia ihmisiä. Järjestön mukaan erityisen laajasti sen verkostot tavoittavat ihmisiä kehitysmaissa.

Attac perustelee boikottivaatimustaan Nokian päätöksellä sulkea matkapuhelintehdas Bochumissa Saksassa. Järjestön mukaan päätös osoittaa kapitalismin epäinhimillisyyden.

Suomen Attacin puheenjohtaja Mikko Sauli sanoo, että boikotilla pyritään nostamaan keskusteluun tuotannonsiirtojen aiheuttama inhimillinen tragedia. Boikotin vaikutuksia on hänen mukaansa vielä vaikea arvioida.

Mikä on järjestön oma vastuu, kun se masinoi boikottia Suomen talouden veturia ja suurta työllistäjää vastaan?

- Niin paljon kuin uskonkin vaikutusmahdollisuuksiimme, niin sillä ei varmaan Nokian kannalta tule ole niin suurta vaikutusta. Toivomme, että Nokia kuitenkin tarkastelisi omaa toimintaansa tämän kautta.

- Boikotti on voimakas toimenpide, mutta jotain kautta kansalaisten pitää pystyä sanomaan mielipiteemme. Kuten olemme esimerkiksi Stora Enson tapauksessa huomanneet, niin poliittinen järjestelmä ei tarjoa siihen hyviä mahdollisuuksia. Silloin pitää tarkastella muita toimenpiteitä, Sauli sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.