Mainos

Autojen ilmastointilaitteista kehkeytymässä ympäristöriita

Autoteollisuus painostaa Euroopan unionia lykkäämään kieltoa, joka koskee maapallon ilmastolle vahingollisten kemikaalien käyttöä autojen ilmastointilaitteissa. Kiellon on määrä astua voimaan vuonna 2011, mutta autovalmistajat vaativat vähintään kahta vuotta lisäaikaa sopeutuakseen muutokseen.

Ankarissa talousvaikeuksissa painivat autotehtaat perustelevat vaatimustaan sillä, etteivät ne voi siirtää uusia kustannuksia hintoihin vallitsevassa taloustilanteessa. Autovalmistajien liiton ACEA:n mukaan siirtyminen EU:n uudet määräykset täyttäviin kemikaaleihin maksaa 40-200 euroa autoa kohti.

Vaatimus sisältyy kirjeeseen, jonka ACEA on lähettänyt EU:n komissiolle.

- ACEA pyytää komissiota työskentelemään jäsenvaltioiden kanssa käytännönläheisen ratkaisun löytämiseksi, kirjeessä sanotaan.

Autoteollisuuden vaikutusvalta EU:ssa on vahva. Autovalmistajat onnistuivat jo viime vuonna lykkäämään EU:n suunnitelmaa autojen hiilidioksidipäästöjen leikkaamisesta.

Teollisuus on vastustanut uusia päästömääräyksiä erityisesti Saksassa, jonka autotehtaat valmistavat suuria ja runsaasti kasvihuonekaasuja tuottavia autoja.

Kemikaalit luultua vaarallisempia

EU päätti autojen ilmastointilaitteissa käytettävien vahingollisten kemikaalien kieltämisestä jo vuonna 2006. Ympäristöjärjestöt huomauttavatkin, että autoteollisuudella on ollut lähes viisi vuotta aikaa sopeutua muutokseen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ilmastointilaitteissa käytettävät fluoratut kemikaalit ovat luultua vaarallisempia ilmaston kannalta.

Ympäristöjärjestöjen mukaan halpoja vähemmän vahingollisia kemikaaleja on jo saatavissa laajalti. Niitä valmistaa muun muassa amerikkalainen suuryritys Honeywell.

- Teknologia on kehitetty ja teknologia on koeteltu, mutta autovalmistajat eivät ole tehneet tilauksia, erään "vihreämpiä" jäähdytyskemikaaleja valmistavan yhtiön johtaja sanoo.

Hän ei halua nimeään julkisuuteen, ettei ärsyttäisi autotehtaita.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.