Mainos

Autojen kuljetukset Venäjälle kasvoivat roimasti

Suomen kautta Venäjälle kuljetettiin viime vuonna keskimäärin 1400 autoa päivässä.

Autojen kuljetus Suomen kautta Venäjälle kasvoi huimat 60 prosenttia toissavuotisesta. Tullihallituksen tilastojen mukaan Venäjälle vietiin yli puoli miljoonaa autoa. Se on yli 1400 autoa päivässä.

Erilaisten transitokuljetusten arvo nousi yhteensä liki 25 miljardiin euroon. Maanteitse tapahtuneet kauttakulkutoimitukset Venäjälle kasvoivat viime vuonna 12 prosenttia edellisvuodesta ja nousivat lähes kolmeen miljoonaan tonniin. Raskaan liikenteen rajanylitysten määrä kohosi lähes miljoonaan rajanylitykseen.

Maantietransito nousi viime vuonna uuteen ennätykseen kuten koko Suomen ulkomaankauppa. Suomen Venäjälle suuntautuneen viennin kasvu sen sijaan hidastui selvästi, kun matkapuhelimien jälleenvienti Suomen kautta tyrehtyi.

Transitoliikenteen kasvu johtui tulliylitarkastaja Matti Heiniemen mukaan suureksi osaksi autojen transitokuljetusten lisääntymisestä. Radio- televisio- ja tietokonelaitteiden transitokuljetukset supistuivat kolmanneksen.

Kotkan asema suurimpana transitoliikenteen keskuksena vahvistui. Hangon osuus transitoliikenteen kuljetuksista kohosi viidennekseen autojen viennin kovan kasvun vauhdittamana. Helsingin ja Haminan osuudet laskivat edelleen ja olivat hieman yli kymmenen prosenttia.

Suomen tavaraviennin kasvu Venäjälle vaimeni viime vuonna noin puoleen koko viennin kasvusta. Syynä oli Suomesta Venäjälle menevän jälleenviennin väheneminen. Todennäköisin selitys sille oli Nokian matkapuhelimien viennin siirtyminen Unkariin. Aiemmin Nokia kokosi Suomessa miljoonia matkapuhelimia vientiin Venäjälle, mikä kasvatti Suomen vientiä reippaasti.

Jälleenviennin osuus Venäjän-viennistä on merkittävä. Tullihallituksen tutkimuksen mukaan jälleenviennin osuus koko viennistä Venäjälle oli vuonna 2005 noin neljännes. Tärkeimpiä tuotteita jälleenviennissä olivat autot, matkapuhelimet ja kodinkoneet. Jälleenviennin arvo oli karkean arvion mukaan 1,2-1,4 miljardia euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.