Mainos

Autokauppa vilkastui reippaasti

Autokauppa kasvoi reippaasti viime vuonna. Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan henkilöautokauppa kasvoi viime vuonna lähes neljänneksen toissa vuodesta.

Viime vuoden aikana Suomessa rekisteröitiin vajaat 112 000 uutta henkilöautoa, mikä oli hieman odotuksia enemmän.

Vuoden lopulla autokauppa kirjasi erityisen komeita kasvuprosentteja. Joulukuussa henkilöautoja rekisteröitiin vajaat 6 200 kappaletta, mikä oli lähes viisikymmentä prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Myös uusien pakettiautojen kauppa sujui viime vuonna hyvin. Pakettiautoja rekisteröitiin viime vuonna reilun neljänneksen enemmän kuin toissa vuonna eli vähän yli 11 000 kappaletta. Kaikkiaan Suomessa rekisteröitiin viime vuonna reilut 126 000 uutta autoa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.