Mainos

Baldauf jättää Nokian

Verkkoliikennetoiminnan johtajan Sari Baldaufin lisäksi myös Networks-ryhmän globaalien liiketoimintayksikköjen toiminnasta vastannut johtaja JT Bergqvist irtisanoutuu Nokiasta.

Verkkoliikennetoiminnan johtaja Sari Baldauf lähtee Nokiasta. Uudeksi verkkoliiketoiminnan johtajaksi ja Nokian johtokunnan jäseneksi on ensi vuoden helmikuun alusta nimitetty australialainen Simon Beresford-Wylie.

Nokia kertoi tiedotteessaan tänään, että Sari Baldauf on tehnyt henkilökohtaisen päätöksen keskittyä uusiin haasteisiin Nokian ulkopuolella.

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila on tiedotteen mukaan tiennyt Baldaufin suunnitelmista jo pitkään.

- Sari Baldauf on tehnyt henkilökohtaisen päätöksen elämänmuutoksesta ja haluaa keskittyä uusiin asioihin. Sari on ollut tiivisti mukana matkapuhelinverkkoalan kehittämisessä viimeisen 20 vuoden ajan, eli käytännössä koko Nokia-uransa. Olen tiennyt hänen suunnitelmistaan jo pitkään, ja toivon hänelle kaikkea hyvää hänen uusissa haasteissaan. Olen varma hänen menestyksestään, mihin hän sitten päättääkin ryhtyä, Ollila sanoi tiedotteessa.

Australialainen Simon Beresford-Wylie on 46-vuotias. Hän on ollut Nokian palveluksessa vuodesta 1998 ja toiminut useissa asiakastoimintojen johtotehtävissä Euroopassa ja Aasiassa. Tällä hetkellä hän vastaa Nokian verkkoliiketoiminnasta Aasiassa ja on Networks-toimialaryhmän johtoryhmän jäsen. Uudessa tehtävässään Simon Beresford-Wylien asemapaikkana on Suomi.

Myös Nokia Networks-ryhmän globaalien liiketoimintayksikköjen toiminnasta vastannut johtaja JT Bergqvist irtisanoutuu Nokian palveluksesta 31. tammikuuta 2005 lähtien.

Verkkopuoli saatu vireeseen

Vaikka Nokia verkkopuoli menettikin aiemmin tällä viikolla Cingular-yhtiön miljardien dollarien verkkotilauksen Yhdysvalloissa, Baldauf ja Bergqvist jättävät taakseen kohtuullisen hyvinvoivan liiketoimintayksikön.

Aiemmin raskasta tappiota tehnyt verkkoliiketoiminta on saatu tämän vuoden aikana hyvään vireeseen. Heinä-syyskuussa Nokia Networksin liikevaihto oli 1,47 miljardia euroa, mikä oli 21 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Liikevoittoprosenttikin nousi yli 12 prosenttiin, kun se aiemmin oli vain hiuksenhienosti plussan puolella.

Baldaufin menestys on huomattu myös tiedotusvälineissä. Lokakuun alussa Baldauf sijoittui ykköstilalle talouslehti Financial Timesin Euroopan vaikutusvaltaisimpien naisjohtajien listalla. Rohkeimmissa veikkailuissa Baldaufia on povattu jopa pääjohtaja Ollilan seuraajaksi Nokiassa.

Nokian johdossa on tapahtunut perustellisia muutoksia viime aikoina, sillä vain pari viikkoa sitten matkapuhelinvalmistuksesta pitkään vastannut varatoimitusjohtaja Matti Alahuhta ilmoitti siirtymisestään Koneen toimitusjohtajaksi.

"Nokiassa meneillään sukupolvenvaihdos"

Nokian johdossa on käynnissä sukupolvenvaihdos, yhtiön pääjohtaja Jorma Ollila tunnusti lehdistötilaisuudessa Espoossa. Hänen mukaansa sukupolvenvaihdos johtaa vielä muutoksiin konsernin ylimmässä johdossa, mutta hän kehotti jättämään tarkemmat arvailut sikseen.

Omasta asemastaan Ollila sanoi, ettei siitä ole vielä keskusteltu Nokian hallituksessa. Hän kertoi, että pääjohtajasta käydään keskustelu runsaan vuoden kuluttua ennen kuin Ollilan sopimus päättyy syksyllä 2006.

Ollila vakuutti, että Nokia valmistautui hyvin verkkoryhmän johtajan Sari Baldaufin eroon. Päivämäärä päätettiin Ollilan mukaan jo yli vuosi sitten, ja Baldauf ehdotti muutama kuukausi takaperin seuraajakseen Simon Beresford-Wylieta useiden Nokian omien ja ulkopuolisten ehdokkaiden joukosta.

(MTV3-Kauppalehti-STT)

Katso Netti-tv:stä (Seitsemän uutiset 03.12.2004)

sekä (Kauppalehden talousuutiset 03.12.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.