Mainos

Barroso: Äänestäjät päättävät, jatkaako Kreikka euron tiellä

Kreikan kanssa sovittuja lainapaketin ehtoja ei voida missään tapauksessa alkaa neuvotella uudestaan, jyrähti EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso tänään.

Barroso sanoi komission kokouksen jälkeen, että äänestäjillä on nyt edessään päätös siitä, jatkaako Kreikka yhteistyötä maan vakauttamiseksi yhteistyössä ja osana euroaluetta.

Hän korosti euroalueen ja EU:n olevan siihen valmis, jos Kreikka vain pitää kiinni sitoumuksistaan.

Barroson mukaan on erityisen tärkeää, että kreikkalaisilla on hyvin tiedossa ratkaisunsa seuraukset, ennen kuin he menevät vaaliuurnille uudestaan ensi kuussa.

– Olemme hyvin tietoisia, että tämänhetkinen tilanne vaatii Kreikan kansalta paljon ja monenlaisia uhrauksia. Meidän on kerrottava kreikkalaisille, että tukiohjelma on vähiten vaikea kaikista vaikeista ratkaisuista, Barroso sanoi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.