Mainos

Beltton paransi selvästi

Beltton-konsernin liikevaihdon ja tuloksen myönteinen kehitys jatkui tammi-maaliskuussa. Konsernin liikevaihto kasvoi alkuvuonna 22 prosenttia 6,4 miljoonaan euroon. Liikevoitto kasvoi 214 prosenttia 1,1 miljoonaan euroon. Voittoa kertyi 0,6 miljoonaa euroa (0,3 miljoonaa vuotta aiemmin).

Belttonin liikevaihdon kasvu oli katsauskautena pelkästään orgaanista, sillä yritysostoina hankittujen Everyman Oy:n, Office Solutions Why Not Oy:n ja Officeman Oy:n tuloslaskelmat ja taseet yhdistetään Beltton-konsernin konsernitilinpäätökseen seuraavassa osavuosikatsauksessa.

Yhtiön tulos oli positiivinen konsernin kolmessa toimintamaassa: Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tulos kasvoi konsernin myyntiä harjoittavissa tytäryhtiöissä, lukuunottamatta yritystekstiilejä myyvää tytäryhtiötä, jossa alkuvuosi ei toiminnan kausiluonteisuudesta johtuen ole voitollinen.

Beltton kertoo tämän vuoden kokonaisnäkymiensä olevan myönteiset. Myynnin yhtiö ennakoi kasvavan edelleen kaikissa neljässä tuoteryhmässä. Konsernin tavoitteena on yli 20 prosentin orgaaninen kasvu. Lisäksi yhtiöllä on jatkuva valmius lisätä kasvua yritysostojen kautta. Konsernin johto uskoo, että vuoden 2001 tulos tulee olemaan edellisvuotta parempi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.