Mainos

Bill Gates tippui rikkaiden listalla

Tietokoneyhtiö Microsoftin perustajiin kuuluva Bill Gates sysättiin tänä vuonna kolmannelle tilalle maailman rikkaimpien ihmisten listalla.

Gates ehti keikkua Forbes-lehden listan kärkitilalla 13 vuotta. Gatesin ohi ykköseksi porskutti maanmies, sijoitusguru Warren Buffet ja kakkoseksi meksikolainen telemoguli Carlos Slim Helu.

Buffetin omaisuuden arvoksi arvioitiin 62 miljardia dollaria ja Helun 60 miljardia. Gatesille pesämunaa elämän ehtoopuolen varalle on kertynyt 58 miljardia.

Koko maailmassa miljardöörejä on jo 1125. Viime vuonna heitä oli 946.

Maailman rikkain mies

77-vuotiaan Warren Buffetin omaisuuden arvo kasvoi vuodessa noin 10 miljardia dollaria. Buffett tunnetaan arvosijoittajana. Hän sijoittaa vain yrityksiin, joiden todellinen arvo on suurempi kuin markkina-arvo. Lisäksi hän sijoittaa vain sellaisiin yrityksiin, joiden toimintaa ja alaa hän ymmärtää. Buffett jätti esimerkiksi sijoittamatta 1990-luvun lopussa it-alaan.

Buffett on myös kuuluisa säästäväisestä elämäntyylistään. Hän on aina vastustanut johtajien isoja ansioita ja optioita suuryrityksissä. Toissa kesänä Buffet ilmoitti lahjoittavansa noin 85 prosenttia omaisuudestaan eli yli 30 miljardia euroa hyväntekeväisyyteen. Suurin osa menee Bill ja Melinda Gatesin säätiölle. Varat käytetään muun muassa amerikkalaisen koulutuksen edistämiseen ja tuberkuloosin, AIDSin ja malarian torjuntaan ja tutkimukseen.

Vaurautta Meksikossa

Libanonilaista sukujuurta oleva 67-vuotias Carlos Slim Helu on entinen Meksikon pörssin varatoimitusjohtaja ja hankkinut omaisuutensa tietoliikennealalla. Meksikon lankapuhelimista yhdeksän kymmenestä käyttää hänen Telmexinsä linjoja ja Telcel/América Móvil on ainoa maanlaajuinen matkapuhelinoperaattori.

Helu omistaa yrityksensä kautta muun muassa tietokoneiden myyntiketjun CompUSA:n, jolla on 229 myymälää Yhdysvalloissa ja Puerto Ricossa. Yritys omistaa myös verkkopankin, tavarataloja, Cigatam-tupakkayrityksen ja laajan ravintolaketjun.

Helu onnistui kasvattamaan omaisuutta Meksikon hallituksen myydessä omaisuuttaan taloudellisessa taantumassa vuonna 1982. Helun omaisuus on noin kahdeksan prosenttia Meksikon bruttokansantuotteesta. Hän tukee paralympialaisia ja vähävaraisia alkuperäisiä meksikolaistaiteilijoita.

Ikean Kamprad kuudes

Ikean perustaja, ruotsalainen Ingvar Kamprad on Forbesin listalla kuudennella sijalla. Kampradin omaisuudeksi on arvioitu 23 miljardia dollaria.

Täysipäiväiseksi hyväntekijäksi

52-vuotias Bill Gates Microsoftin hallituksen puheenjohtaja, mutta hän on ilmoittanut siirtyvänsä syrjään yhtiönsä operatiivisesta johdosta kesään 2008 mennessä. Tämän jälkeen hän aikoo työskennellä täysipäiväisesti hyväntekeväisyysjärjestönsä johdossa. Gates on ilmoittanut aikovansa lahjoittaa lähes koko omaisuutensa säätiönsä kautta.

Moskova uusi rikkaiden pääkaupunki

Moskova on uusi miljardöörien pääkaupunki. Forbesin mukaan 74 maailman rikkaimpiin ihmisiin kuuluvaa asuu Moskovassa. Entinen voittaja, New York, jää toiseksi 71 miljardöörillään.

Yhdysvallat säilyy kuitenkin ykkösenä maiden välisessä mittelössä. Maassa asuu 469 miljardööriä. Kolmantena on Intia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.