Mainos

Bochumilaiset taivuttelevat vielä Nokiaa

Bochumin matkapuhelintehtaan työntekijät yrittävät vielä kerran pelastaa työpaikkansa. Tehtaan edustajat saapuvat ensi tiistaina Suomeen neuvottelemaan asiasta Nokian johdon edustajien kanssa.

Tapaamiseen ei kuitenkaan osallistu toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo, joka on tuolloin muualla. Tapaamisen asialista ei ole julkinen.

Työntekijöiden mielestä muutamien kymmenien miljoonien eurojen investoinneilla olisi mahdollista nykyaikaistaa tuotanto.

Nokia on toistuvasti viestittänyt, ettei tehtaan lakkauttamista enää peruta. Päätökset asiasta tekee Nokian saksalaisen tytäryhtiön Nokia Gmbh:n hallintoneuvosto, joka on seuraavan kerran koolla 28. helmikuuta.

Myös mielenosoitukset jatkuvat Bochumissa. Ensi sunnuntaina tuhansien ihmisten on tarkoitus kokoontua Bochumin tehtaan ympärille.

(MTV3-STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.