Mainos

Bonukset vetäneet osuustoimintaan ennätysmäärän jäseniä

Osuustoiminnan jäsenmäärä on noussut kaikkien aikojen ennätykseen, kertoo Osuustoiminta-lehden julkaisema vuosikirja. Osuuskunnilla ja keskinäisillä henki- ja vahinkovakuuttajilla oli viime vuoden lopussa jäseniä yhteensä jo seitsemän miljoonaa. Monet suomalaiset ovat jäseninä useissa osuuskunnissa, kuten S-ryhmän osuuskaupoissa, Tradekassa tai Osuuspankeissa.

Suomen Gallup Elintarviketiedon keväällä julkaiseman selvityksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista aikuisista on vähintään yhden osuuskunnan tai keskinäisen vakuutusyrityksen jäsen.

Syynä osuustoiminnan suosioon on bonusjärjestelmien kehittyminen ja laajentuminen. Viime vuonna bonusjärjestelmä otettiin käyttöön osuuspankeissa, paikallisosuuspankeissa ja osassa sähkö- ja puhelinosuuskuntia. Osuustoimintayritykset maksoivat omistajilleen bonuksia yhteensä yli puoli miljardia euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.