Mainos

Britannian keskuspankki varoittaa vaikeuksien pitkittymisestä

Britannian keskuspankin johtaja Eddie George on esittänyt toistaiseksi synkimmän keskuspankkiarvion maailmantalouden hidastumisen kestosta. George sanoi Financial Times -lehdessä, että huonot ajat saattavat kestää peräti kolme vuotta.

Useimpien arvioiden mukaan maailmantalous kääntyisi nousuun jo ensi vuonna. Georgen mukaan hän ei näe estettä kasvun elpymiselle, mutta hän varoitti epävarmuuden jatkumisesta vielä pitkään.

George vihjaisi myös uusista koronalennuksista. Vaikka maailmantalouden näkymät ovat heikot, Britannia ei kuitenkaan hänen mukaansa ole vaarassa ajautua taantumaan.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.