Mainos

Britit aiempaa kiinnostuneempia eurosta?

Kansainvälinen finanssikriisi on muuttanut radikaalisti brittien asennetta euroa kohtaan. Näin arvioi EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso.

-Olemme nyt lähempänä kuin koskaan. En halua kertoa liikaa luottamuksellisista keskusteluistani, mutta muutamat brittipoliitikot ovat jo sanoneet, että kaikki olisi mennyt paremmin, jos maan valuutta olisi ollut euro, Barroso sanoi ranskalaisen radiokanavan haastattelussa.

Barroson mukaan talouskriisi on korostanut euron tärkeyttä kaikkialla, myös Isossa-Britanniassa.

-En tarkoita, että vaihdos tapahtuu huomenna, sillä tiedän, että suuri osa briteistä vastustaa sitä. Britanniassa valtaa käyttävät ihmiset kuitenkin pohtivat asiaa vakavasti.

Barroso poimi esimerkiksi Tanskan, joka kieltäytyi ottamasta yhteisvaluuttaa käyttöönsä vuonna 2000. Tanska kuitenkin harkitsee järjestävänsä asiasta uuden kansanäänestyksen.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.