Mainos

Brittiläinen muotiketju Marks & Spencer Suomeen

Aitoa lontoolaista muotia on saatavilla Suomesta jo ensi syksynä, kun S-ryhmä avaa ensimmäisen Marks & Spencer -myymälänsä Helsingin Sokoksen yhteyteen. 

Vuoteen 2016 mennessä Suomessa pitäisi olla jo seitsemän Marks & Spenceriä. Brittiketjun myymälöitä on määrä avata Jyväskylään, Hämeenlinnaan, Tampereelle, Lappeenrantaan, Lahteen ja Poriin.

Marks & Spencer ja S-ryhmä perustavat myös suomenkielisen verkkokaupan keväällä 2015.

- Liiketoimintamme kasvattaminen S-ryhmän kaltaisten kumppanien kanssa on tärkeä osa kansainväliseen monikanavaiseen kasvuun tähtäävää strategiaamme, kertoo Marks & Spencerin Euroopan aluejohtaja Francois Smeyers.

Hän korostaa myös S-ryhmän asemaa keskeisillä kauppapaikoilla.

S-ryhmän johtaja Jorma Vehviläinen arvioi, että yhteistyö Marks & Spencerin kanssa vahvistaa osuuskauppojen vaatevalikoimaa. Hänen mukaansa brittiyhtiöllä on pitkät perinteet korkealaatuisten tuotteiden tarjoamisessa.

Marks & Spencerin valikoima sisältää naisten ja miesten muotia, alus- ja yöasuja, asusteita ja jalkineita. Yhtiön tavaratalot tunnetaan myös elintarvikkeista.

S-ryhmän mukaan tavaratalojen ja kauppakeskusten yhteyteen tulevilla Marks & Spencer -myymälöillä on oma, brittiketjun kansainvälisen konseptin mukainen ilmeensä, joka näkyy muun muassa omassa sisäänkäynnissä, näyteikkunoissa, myymäläkalusteissa, sovitustiloissa ja kassapisteissä. 

Yhtiö täyttää 130 vuotta 

Marks & Spencer perustettiin jo vuonna 1884 Leedsissä Englannissa. Perustajat olivat Michael Marks ja Thomas Spencer.

Perinteikkäällä ketjulla on nyt yli 790 myymälää ja tavarataloa Britanniassa ja yli 450 myymälää ulkomailla, Euroopan lisäksi Lähi-idässä ja Aasiassa. Pääkonttori on Lontoossa, ja yhtiö on listautunut Lontoon pörssiin.

Liikevaihto oli viime vuonna noin 12 miljardia euroa, eli S-ryhmä ja Marks & Spencer ovat samaa kokoluokkaa.

Ketjulla oli jo 2000-luvun taitteessa Helsingissä jonkin aikaa franchising-myymälä Stockmannin kanssa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.