Mainos

Bruttokansantuote kasvoi elokuussa

Kokonaistuotannon vahva kasvu jatkui elokuussa, vaikka kasvun vauhti hidastui alkukesästä.

Bruttokansantuote kasvoi Tilastokeskuksen julkistamien tietojen mukaan elokuussa 4,3 prosenttia, kun kasvu heinäkuussa oli 6,4 prosenttia.

Heinäkuusta kokonaistuotanto laski 0,7 prosenttia. Bruttokansantuote kasvoi kokonaistuotannon kuukausikuvaajan mukaan elokuussa päättyneen vuoden aikana keskimäärin 4,3 prosenttia.

Nopeimmillaan kasvu oli kesäkuussa, jolloin kokonaistuotanto kasvoi 9,9 prosenttia vuotta aiemmasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.